
Mari Ederin päämatka ampumahiihdon MM-kisoissa ei sujunut odotusten mukaisesti.
Mari Ederin pikamatka ampumahiihdon MM-kisoissa ei sujunut odotusten mukaisesti. Eder lähti 7,5km pikakilpailuun ensimmäisellä lähtönumerolla. Kilpailu ei tuonut kuitenkaan toivottua tulosta ja suomalainen oli kilpailussa 69.
Eroa voittajaan, Saksan Denise Hermann-Wickiin kertyi lopulta hieman reilu 3 minuuttia. 60 parhaan ulkopuolelle jääminen tarkoittaa, ettei Eder pääse mukaan sunnuntain takaa-ajoon. Suomalainen oli luonnollisesti pettynyt päivän tulokseen.
– Kokonaisuutena oli tosi vahva epäonnistuminen. Nyt harmittaa. Tämä vaikuttaa koko kisoihin. Nyt menee takaa-ajo ohi. Melkein yhteislähtökin menee ohi, pettynyt Eder kertoi Yle Urheilun haastattelussa kisan jälkeen.
Myös paikka yhteislähtökilpailussa on nyt vaarassa. MM-kilpailut päättävään yhteislähtökilpailuun pääsee automaattisesti maailmancupin 15 parasta urheilijaa. Tästä joukosta Eder putoaa niukasti ulos, sillä suomalainen on parhaillaan maailmancupissa sijalla 17.
Loput 15 hiihtäjää yhteislähtöön valitaan MM-kisamenestyksen myötä. Perjantain pikakilpailun heikko tulos vaikeuttaa siis osaltaan ikävästi Ederin mahdollisuuksia.
– Olin ensimmäisiä, jotka putosivat yhteislähdöstä pois. Nyt kun tuli epäonnistuminen, sekin kisa vaikuttaa huonolta, Eder summasi.
Ederin hiihto sujui sekaviestiä paremmin, mutta erityisesti ampumapaikalla suomalaisella oli vaikeuksia. Eder ampui kilapilussa yhteensä viisi ohilaukausta: kaksi makuupaikalta ja kolme pystypaikalta.
– Fyysisesti oli parempi päivä. Ensimmäinen ja toinen kierros tuntui hyvältä. Viimeisellä kierroksella tuntui väkisinkin sakkokierrokset. Siinä tuli kuitenkin 750 metriä ylimääräistä.
Lähde: Yle Urheilu
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
