
Serena Williams päätti hiljattain menestyksekkään tennisuransa. Yksi kaikkien aikojen naispelaajista ehti voittaa käsittämättömät 23 Grand Slamia. Williams kertoo, että on alkanut tottua elämäänsä ilman tennistä, mutta paljastaa, että kentille paluu käy ajoittain mielessä.
Tennislegendojen joukkoon noussut Serena Williams päätti mittavan peliuransa viime vuonna pelattuun US Openiin. Williams eteni kyseisessä kilpailussa kolmannelle kierrokselle, jossa Alja Tomljanovic osoittautui kuitenkin paremmaksi.
Nainen pystyi silti osoittamaan, että annettavaa edelleen löytyy kirkkaimmalla huipulla. Williams kertoo, että lopettamispäätös on herättänyt hänessä erittäin ristiriitaisia tuntemuksia.
– Olen huomattavasti enemmän sinut päätökseni kanssa kuin aiemmin. Siitä huolimatta tunnen surua, koska tiedän, että pystyn edelleen pelaamaan todella korkealla tasolla.
– On kuitenkin parempi lopettaa huipulla ja niin minä aina suunnittelin tekeväni. Halusin myös poistua kentiltä terveenä voidakseni nauttia elämästä lajin ulkopuolella.
– Ikävöin tennistä, mutta tunnen oloni koko ajan paremmaksi, kun keskityn muihin asioihin. Tämä on minulle uuden opettelua, sillä aiemmin koko elämäni pyöri pelaamisen ympärillä. On tärkeää, että kaikessa säilyy tasapaino. Nautin olostani koko ajan enemmän.
Lähde: Eurosport
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
