
Arnold Allenin ja Max Hollowayn on määrä kohdata huhtikuun 15. päivä Kansas Cityssä järjestettävässä UFC-tapahtumassa. Allen kunnioittaa tulevaa vastustajaansa, mutta uskoo, että Hollowayn lukuisat kovat taistelut ovat jättäneet tähän jälkensä.
UFC:n höyhensarjassa otteleva Arnold Allen oli edellisen kerran oktagonissa viime vuoden lokakuussa. Brittiottelija kohtasi tuolloin Calvin Kattarin, mutta kamppailu jouduttiin keskeyttämään toisessa erässä jälkimmäisen loukattuaan polvensa ikävällä tavalla.
Kattar on eri arvioiden mukaan ottelukunnossa vasta ensi vuoden puolella. Allenille kirjattiin luovutusvoitto, jonka myötä hänen rekordinsa on komea 19-1.
Englantilainen 12 ottelun voittoputkessa, jonka aikana hän peitonnut muun muassa Dan Hookerin ja Gilbert Melendezin.
Vastus ei ole helpoimmasta päästä miehen seuraavassakaan kamppailussa, kun vastaan asettuu kokenut Max Holloway.
Jenkkiottelija on ollut sivussa tositoimista viime kesästä lähtien, jolloin hän kärsi tappion Alexander Volkanovskille. Holloway otti ottelussa vastaan useita painavia iskuja, jonka Allen uskoo osittain vaikuttavan hänen otteisiinsa tulevassa mittelössä.
– Holloway on normaali ihminen, eikö vain? Tuollaiset iskut jättävät jälkensä. Hän ei ole paljon minua vanhempi, mutta hän on otellut lukuisissa hulluissa kamppailuissa lajin kärkinimiä vastaan.
– Hän on ottanut paljon osumaa, mutta antaa samalla mitalla takaisin. Aion olla parhaimmillani häntä vastaan.
Lähde: BJ Penn
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
