
Lewis Hamilton on valmis taistelemaan Formula1-sarjan voitosta tulevalla kaudella.
Mercedes julkisti keskiviikkona tulevan kauden F1-autonsa. Uuden mustan ulkoasun saaneen auton on tarkoitus palauttaa talli sarjan kärkikamppailuun.
– Auton kehityksen ja tehtyjen muutosten seuraaminen on kiehtovaa. Olemme suunnitelleet uudelleen, optimoineet ja innovoineet niin monia auton osia, ja se on vaikuttavaa. Rakastan myös uutta maalausta! Se kertoo, että ‘olemme tosissamme’, Lewis Hamilton kommentoi innoissaan julkistuksen yhteydessä.
Samalla Hamilton avasi ajatuksiaan jatkostaan Formula1-sarjassa. Brittikuski uskoo, että uuden auton myötä tallilla on mahdollisuus taistella taas mestaruudesta.
– Olen ollut osa tätä tallia jo vuosikymmenen ajan. Minua ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä kuinka kovin kaikki ponnistelevat. Minusta on inspiroivaa, miten ahkerasti ja intohimoisesti jokainen tallin jäsen lähestyy työtään.
– Olen innoissani päästä taas kisaamaan. Tunnen oloni rauhalliseksi, energiseksi ja keskittymiseni on terävä. Olen valmis tekemään mitä ikinä vaaditaankaan voittaakseni.
Hamiltonin sopimus Mercedeksen kanssa on tulevan kauden päätteeksi katkolla. Mies on kuitenkin ilmaissut halunsa jatkaa sarjassa vielä pidempään. Mercedeksen tallipäälikkö Toto Wolff oli samoilla linjoilla 38-vuotiaan Hamiltonin kanssa kuskin jatkosta.
– Hänen iällään ei ole merkitystä seuraavan sopimuksen kannalta. Iällä ei ole merkitystä.
– Sopimustilanteen osalta olemme aina löytäneet hyviä ratkaisuja. Nämä asiat eivät ole koskaan olleet riitaisia. Mikään ei ole pitkittynyt. Linjaus on olemassa. Tämä on matka, joka jatkuu.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
