
Mick Schumacher sai väistyä viime kaudelta Haasilta. Lupaava nuorukainen siirtyi Mercedekselle, mutta ajovastuuta ei ole todennäköisesti tulossa Lewis Hamiltonin ja George Russellin toimiessa tiimin varsinaisina kilpakuljettajina.
Mick Schumacherin urapolku ei ole edennyt aivan täysin hänen omien toiveidensa mukaisesti. Lähtöpassit Haasilta viime kauden jälkeen eivät varsinaisesti kohottaneet saksalaisen osakkeita, mutta luonnollisesti kaikki on vielä mahdollista.
Schumacher siirtyi Mercedekselle kolmanneksi kuljettajaksi Lewis Hamiltonin ja George Russellin kantaessa suurella todennäköisyydellä vastuun kilpailemisesta.
Schumacher myöntää, että tälläinen muutos ei ollut varsinaisesti hänen toivelistallaan, mutta vakuuttaa tekevänsä parhaansa kehittyäkseen joka osa-alueella.
– Tämä ei ollut kilpailullisessa mielessä sellainen askel, jonka olisin halunnut ottaa. Uskon kuitenkin, että tämä antaa minulle eri tavalla mahdollisuuksia kehittyä F1-kuljettajana.
– On todella suuri etuoikeus saada edustaa Mercedestä. Olen tuntenut oloni kotoisaksi täällä. Toivottavasti voin olla olla avuksi tiimille ja toivon mukaan voin myös itse imeä oppia kaikesta mahdollisesta.
Schumacherin kerrotaan tähyävän takaisin kilparadoille vuonna 2024, mutta juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että se tulee tapahtumaan muualla kuin Mercedeksellä.
Lähde: Formula1News.co.uk
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
