
Hallitseva seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto ei kilpaile tulevana viikonloppuna yleisurheilun SM-hallikilpailuissa.
Wilma Murto kertoi Instagram tilillään perjantaina, ettei häntä nähdä tulevana viikonloppuna Helsingissä SM-halleissa. Murto pohjusti päätöstä avaamalla tulevan kauden tavoitteitaan.
– Tämän kauden tavoite on teknisten muutosten sisäänajon lisäksi menestyä mahdollisimman hyvin EM-halleissa, Murto kirjoitti.
– Molempia tavoitteita palvellaksemme päädyttiin (valmentaja Jarno) Koivusen kanssa siihen, että viikonlopun suomenmestaruusmittelöiden sijaan palataan Kupittaalle sorvin ääreen. Kilpailemisen sijaan treenataan ja lataudutaan kohti kauden viimeisiä otatuksia.
EM-hallit kisataan Turkin Istanbulissa 2-5. maaliskuuta. Murto kertoikin keskittyvänsä nyt niihin valmistavaan harjoitteluun.
– Suunniteltu kilpailutahti on tietoisesti ollut tiivis, mutta suunnitelma on silloin parhaimmillaan kun se muuttuu ja mukautuu tilanteen ja tarpeen mukaan.
Murto on hypännyt uransa parhaan hallituloksen 475 tänä vuonna kauden avauskilpailussa Kuortaneella. Vuoden turkulaiseksi valittu Murto on vaihtanut täksi kaudeksi pidempiin ja jäykempiin seipäisiin ja nainen viittaakin teknisten muutosten sisäänajolla erityisesti tähän muutokseen. Hallikauden tulokset ovat olleet Kuortaneen jälkeen lievässä laskussa. Seuraavan kerran Murto nähdään tositoimissa Birminghamissa 25.2.
Mikäli postaus ei näy, näet sen täältä.
View this post on Instagram
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
