
Mercedeksen tallipäällikkö, Toto Wolff, on luottavainen sen suhteen, että juuri julkaistun auton vauhti tulee riittämään tällä kaudella. Miehen mukaan parhaan tuloskunnon saavuttamisessa voi kuitenkin mennä aikaa.
F1-maailmaa vuosikausia hallinnut Mercedes putosi viime vuonna jalustaltaan Red Bullin vietyä valmistajien mestaruuden.
Tavoite onkin selkeä tulevan kauden kynnyksellä, jonka tallipäällikkö, Toto Wolff, on tehnyt moneen kertaan selväksi. Wolff myöntää kuitenkin tosiasiat ja toteaa, että kaikki on mahdollista.
– Toisaalta sitä haluaa sanoa, että tulemme taistelemaan maailmanmestaruudesta. On kuitenkin myös pysyttävä nöyränä ja muistettava, ettei mikään tule ilmaiseksi.
– Meidän täytyy löytää kultainen keskitie, joka tarkoittaa, että uskomme mahdollisuuksiimme, mutta ymmärrämme haasteen laajuuden. Meillä on mahdollisuudet voittaa, mutta en osaa sanoa, milloin se tapahtuu.
– Mielestäni olemme kuitenkin oikealla tiellä. Nöyryys on silti hyvin tärkeää. Meidän on pidettävä mielessämme, mitä viime kaudella tapahtui. Jäimme todella kauaksi kärjestä.
– Tiesimme kaikkien menestysvuosien aikana, että ennen pitkää tulemme kohtaamaan vaikeuksia. Tuo hetki koitti viime kaudella, jonka jälkeen olemme pyrkineet löytämään ongelmiimme ratkaisua.
Lähde: PlanetF1
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
