
Ensimmäistä arvokisastarttiaan hiihtänyt Arsi Ruuskanen katosi mystisesti yhdistelmäkilpailun alkutaipaleella.
Hiihdon MM-kisoissa Slovenian Planicassa hiihdetään perjantaina yhdistelmäkilpailut. Miesten kilpailun alussa koettiin ihmetystä, sillä suomalaishiihtäjä Arsi Ruuskanen katosi kilpailusta mystisesti.
Ruuskanen oli vielä ensimmäisen kilometrin väliaikapisteellä hyvin kilpailussa mukana. Seuraavalle väliaikapisteelle suomalaista ei kuitenkaan enää kuulunut. Kilpailun aikana saatiin ikävä tieto Ruuskasen tilanteesta – mies joutui keskeyttämään epäselvän tilanteen vuoksi.
Suomen maajoukkueen valmennuksesta saatiin Arto Niemiseltä johtolankoja Ruuskasen tilanteesta. Nieminen sai korvanappiinsa tiedon, että Ruuskanen olisi loukkaantunut reitillä ja mainitsi miehen loukanneen jalkaansa.
Maajoukkueen lääkäri Maarit Valtonen vahvisti kilpailun aikana miehen olevan matkalla sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Valtonen ei uskaltanut vielä tässä vaiheessa kommentoida tarkemmin mitä tilanteessa oli tapahtunut, mutta vahvisti miehen olleen tolpillaan ja puhekykyinen.
– Me ei tässä vaiheessa tiedetä, että mitä siellä on sattunut. Joukkueen toinen lääkäri Janne Pesonen on Arsin kanssa ja he ovat matkalla ensiapuun, Valtonen kertoi.
Ruuskanen hiihti yhdistelmäkilpailussa ensimmäistä arvokisastarttiaan. Suomalaismiehistä kilpailussa jatkavat Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen sekä Remi Lindholm.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
