
Lewis Hamiltonin ympärillä on pyörinyt paljon siirtohuhuja viime aikoina Mercedeksen vaikeuksien takia. Seitsenkertainen maailmanmestari on yhdistetty huhuissa muun muassa Red Bulliin.
Mercedes on jäänyt F1-kauden kahdessa avauskilpailussa kauas Red Bullin vauhdista. Mercedeksellä on edessään paljon kehitystä ennen kuin talli on mukana mestaruuskamppailussa. Moni uskookin, ettei Lewis Hamiltonilla ole mahdollisuutta taistella kahdeksannesta maailmanmestaruudesta Mercedeksellä lähitulevaisuudessa.
Brittikuskin parhaina vaihtoehtoina pidetään tällä hetkellä Red Bullia tai jopa Aston Martinia. Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner on nyt ottanut kantaa huhuihin sekä Hamiltonin mahdolliseen siirtoon.
– Se mitä Lewis on saavuttanut F1:ssä on vertaansa vailla, mutta olemme hyvin tyytyväisiä kuljettajiin, joita meillä on.
– He ovat sitoutuneet parivaljakkona paitsi tälle kaudelle myös ensi kaudelle.
– En näe, mihin voisimme sijoittaa Lewisin, Horner kommentoi.
Täysin Red Bullilla ei kuitenkaan mahdollisuutta Hamiltonin suhteen suljeta pois. Horner uskoo, että Mercedes saattaa vielä nousta mukaan kärkikamppailuun tälläkin kaudella.
– Olen varma, että he selvittävät ongelmansa, emmekä todellakaan sulje häntä vielä pois laskuista.
– Olemme kuulleet Mercedeksen suurista päivityksistä, ja olen varma, ettei Ferrari ole myöskään tyytyväinen nykyiseen asemaansa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
