
Miamin Masters-turnauksessa on jäljellä enää kahdeksan parasta pelaajaa. Turnauksen puolivälierät pelataan keskiviikon ja torstain aikana. Keskiviikkona pelataan kaksi ensimmäistä yläkaavion puolivälierää ja torstaina alakaavion kaksi puolivälierää. Suomalaisittain jännittävä ilta on keskiviikkona, kun Emil Ruusuvuori taistelee paikasta välierissä.
Suomen miestenniksen ykköspelaaja Emil Ruusuvuori on selvittänyt hienosti tiensä Miamin Masters-turnauksen puolivälieriin. Ruusuvuoresta tuli ensimmäinen suomalainen kymmeneen vuoteen, joka on selvittänyt näin isossa turnauksessa tiensä kahdeksan parhaan joukkoon. Jarkko Nieminen teki saman 2013 Monte-Carlon Masters-turnauksessa.
Ruusuvuori kohtaa keskiviikkona pelattavassa puolivälierässä Italian Jannik Sinner. Sinner kaatoi omassa neljännen kierroksen ottelussaan Venäjän Andrey Rublevin tyrmäävästi 6-2, 6-4 -erin. Sinner on tällä hetkellä yksi maailman parhaimmista pelaajista heti Daniil Medvedevin ja Carlos Alcarazin jälkeen.
Alcaraz kohtaa keskiviikon myöhäisemmässä puolivälieräottelussa Yhdysvaltain Taylor Fritzin. Alcaraz ja Sinner kohtasivat reilu viikko sitten Indian Wellsin välierässä ja tuolloin italialainen taipui kovan taistelun jälkeen 2-0 -erin.
Ruusuvuori ja Sinner kohtaavat kolmantena vuotena putkeen Miamin Mastersissa. Kaksi aiempaa taistoa ovat menneet Sinnerin nimiin. Viime vuonna toisen kierroksen ottelussa Ruusuvuori pääsi jo syöttämään otteluvoitosta kolmannessa erässä. Lisäksi suomalaisella oli kolme ottelupalloa katkaisupelissä, mutta ei onnistunut peliä nimiinsä hoitamaan. Monte-Carlon massalla Sinner oli suoraan kahdessa erässä parempi murtamalla viidesti Ruusuvuoren syötön.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
