Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi
Pussit.com mainos iso

Tennis

Tennisottelu päättyi tuskanhuutoihin: “En ole koskaan tuntenut tällaista kipua”

Bianca Andreescu Miami Openissa
AOP

Vuoden 2019 US Openin mestari, Bianca Andreescu joutui jättämään Miami Openin puolivälieräottelunsa Ekaterina Alexandrovaa vastaan kesken.

Toisen erän alussa Bianca Andreescu väänsi jalkansa pahasti ja kaatui välittömästi tuskaisena maahan.

– En ole ikinä tuntenut tällaista kipua, kanadalaispelaaja selitti kentälle saapuneelle lääkintähenkilökunnalle.

Ekaterina Alexandrova seurasi huolestuneen näköisenä sivusta, kun Andreescuta hoidettiin kentällä. Lopulta nainen vietiin kentältä jatkohoitohin pyörätuolissa.

Alexandrova sai siis ottelusta luovutusvoiton ja eteni turnauksen välieriin. Venäläispelaaja voitti ottelun ensimmäisen erän 7-6(7-0), mutta Andreescu johti toista erää pelein 2-0, ennen kuin ottelu keskeytyi.

22-vuotiaan Andreescun viimeiset vuodet eivät ole olleet helppoja. Vuoden 2019 ensimmäisen Grand Slam -tittelinsä jälkeen nainen on kärsinyt loukkaantumisista. Kanadalaispelaaja paljasti aiemmin The Guardianille pohtineensa jopa uransa päättämistä kokonaan.

– Kyse oli rehellisesti sanottuna siitä, että halusin selvittää, haluanko todella jatkaa tenniksen pelaamista. Olin kirjaimellisesti aikeissa pudottaa mailani ja sanoa: ‘Antaa olla’. En ollut lainkaan onnellinen. Ajattelin, että jos jatkan näin, tilanne vain pahenee, Andreescu sanoi.

Andreescu antoi tilanteestaan päivityksen keskiviikkoiltana Twitterissä.

– Heräsin side nilkassani… Tietääkö kukaan mitä tapahtui?, nainen kirjoitti vitsaillen.

– Vakavasti puhuen… se oli pahin kipu mitä olen koskaan tuntenut… Rukoilen ettei mitään vakavaa. Odotan vielä virallisia tuloksia. Kiitos kaikille ajatuksista ja ystävällisistä sanoista. Ne eivät jää huomaamatta.

Mainos

Mainos

Mainos

Koripallo

Mainos

Formula 1

Mainos

Ralli

Mainos

Tennis

Mainos

Lentopallo

Lisää aiheesta Tennis