
F1-kauden kolmanteen osakilpailuun paalupaikalta starttaava Max Verstappen on antanut hurjan uhkavaatimuksen uransa jatkolle.
Max Verstappen on ennenkin ilmaissut tyytymättömyytensä F1-sarjaan vuonna 2021 ilmestyneisiin sprinttikilpailuihin. Tällä kaudella sprinttikilpailuiden määrä on noussut jo kuuteen.
Hallitseva maailmanmestari Verstappen ei ole muutoksesta lainkaan innoissaan ja vihjaili Australian GP:n alla jopa uransa mahdollisesta päätöksestä.
– Vaikka formaattia muutettaisiinkin, minusta Formula 1:n DNA:han ei kuulu tällaisten sprinttikilpailujen järjestäminen, Verstappen tylytti.
– Toivottavasti muutoksia ei tule liikaa, muussa tapauksessa en ole täällä kovin pitkään.
Formula 1 on ollut uusien sprinttiformaattien kannalla vahvasti, mutta faneilta vastaanotto ei ole ollut aivan yhtä hyvää.
– Ymmärrän, että he haluavat tehdä jokaisesta ratapäivästä jännittävän, mutta heidän pitäisi lyhentää viikonloppua ja ajaa vain lauantaina ja sunnuntaina ja tehdä niistä kahdesta päivästä jännittäviä.
– F1:ssä on kyse siitä, että saa kaiken irti karsinnoissa ja että ajaa upean sunnuntain pitkällä kisamatkalla. Se on lajin DNA, enkä ymmärrä, miksi sitä pitää muuttaa.
Verstappen tulee olemaan 31-vuotias, kun tämän sopimus Red Bullin kanssa päättyy. Mies vihjasikin Gp Fans -sivuston mukaan mahdollisesta poistumisesta F1-sarjasta.
– Haluan tehdä muita asioita. F1 on mahtavaa ja olen saavuttanut paljon. Olen todella iloinen ja ylpeä siitä, mutta siihen kuuluu paljon matkustamista ja paljon kilpailuja.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
