
UFC:ssä nähdään viikonloppuna todellinen huippukohtaaminen, kun keskisarjan mestari Alex Pereira kohtaa Israel Adesanyan. Dan Hardy povaa tasaista kamppailua, mutta uskoo, että vyö säilyy brasilialaisen hallussa.
Alex Pereira ja Israel Adesanya iskevät yhteen viikonloppuna Kaseya Centerillä Miamissa. Kyseessä on revanssi, sillä Pereira nappasi vyön juuri Adesanyalta viime kesänä.
Miehet ovat kohdanneet kahdesti myös potkunyrkkeilyn puolella ja toistaiseksi Adesanya ei ole vielä kertaakaan pystynyt kukistamaan brassivastustajaansa.
Entinen vapaaottelija, Dan Hardy, uskoo, että molemmilla on kaikki saumat voittoon, mutta näkee edun olevan lievästi Pereiran puolella.
– Uskon, että Pereira tulee viemään ottelun nimiinsä. Kun kyseessä on kaksi näin tasaväkistä ottelijaa, oikea lähestymistapa on ratkaisevassa asemassa.
– Adesanya on liukasliikkeinen iskijä. Jos haluasin opetella pystyottelua kääntyisin hänen puoleensa, sillä hän on tehnyt valtavasti töitä sen eteen ja hänellä on siitä hyvä ymmärrys. Hänellä on runsaasti kokemusta potkunyrkkeilystä ja vapaaottelusta.
– Joskus koko ja voima tekevät kuitenkin riittävän eron. Pereira on voittanut hänet aiemmin ja uskon, että sama kaava toistuu.
Lähde: Yahoo Sports
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
