
Snookerin MM-kisoissa nähtiin dramaattisia hetkiä, kun kisojen avauskierroksella häiriköt pääsivät iskemään pelialueelle.
Snookerin MM-kilpailut ovat viimeisin korkean profiilin urheilutapahtuma, jota mielenosoittajat ovat häirinneet. Just Stop Oil -aktivistit iskivät pelialueelle Robert Milkinsin ja Joe Perryn välisessä ottelussa maanantai-iltana ja kaatoivat pöydälle oranssia jauhetta.
Milkins johti avauserää 11-0, kun yhtäkkiä yleisöstä juoksi mies pelialueella. Turvamiehillä keski 12 sekuntia päästä tilanteen päälle ja ottaa mielenosoittaja kiinni. Vahinko oli kuitenkin jo ehtinyt tapahtua, sillä aktivisti oli ehtinyt tuhrimaan pöydän kauttaaltaan oranssiin jauhemaaliin.
Samaan aikaan Mark Allenin ja Fan Zhengyin välisessä ottelussa naispuolinen mielenosoittaja yritti liimata itsensä kiinni pöytään, mutta tuomari Olivier Marteelin nopea reaktio pysäytti hänet. Marteel huomasi pöydälle pyrkivän naisen ja tarrasi tähän tiukasti kiinni, estäen naista kiipeämästä pöydälle.
Mielenosoittajilla oli yllään Just Stop Oil -paidat. Just Stop Oil -järjestö vastustaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Järjestö otti tapahtumien jälkeen vastuun teosta ja kirjoitti lausunnon twitterissä.
– Noin kello 19.20 kaksi Just Stop Oilin kannattajaa häiritsi snookerin maailmanmestaruuskilpailua Crucible-teatterissa Sheffieldissä, keskeyttämällä pelin.
– He vaativat hallitusta lopettamaan välittömästi kaikki uudet Ison-Britannian fossiilisia polttoaineita koskevat hankkeet ja kehottavat Ison-Britannian urheiluinstituutioita ryhtymään kansalaisvastarintaan hallituksen kansanmurhapolitiikkaa vastaan.
Snookerin MM-kisojen mielenosoitus on jo toinen isku korkean profiilin urheilutapahtumaan lyhyen ajan sisällä. Viikonloppuna myös Grand Nationalin estelaukkakilpailu joutui eläin- ja ilmastoaktivistien kohteeksi.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
