
Valtteri Bottaksen pomo näkee suomalaiskuljettajan sisäistämän “voittamisen kulttuurin” isona etuna koko tallille.
Valtteri Bottas on kerännyt Sauber-pomoltaan, Alunni Bravilta, ylistäviä kommentteja. Suomalaiskuljettajan otteet Alfa Romeolla ovat vakuuttaneet tallijohdon ja erityisesti Bottaksen kova työmoraali ja tiimipelaaminen ovat keränneet kiitosta.
– Hänen läsnäolonsa joka viikko työpajalla, insinöörien kanssa työskennellessä, simulaattorissa ajaessa, työntekijöiden kanssa keskusteluissa ja yhteistyössä Zhoun kanssa – se on selkeää ja se on tärkeää, Bravi kommentoi.
Myös suomalaisen mukanaan tuoma “voittamisen kulttuuri” on Bravin mielestä arvokas lisä koko tallille.
– Hän auttaa tiimiämme ottamaan tärkeitä askeleita. Hän oli meille viime vuonna todella tärkeä, kun hänellä oli voittamisen kulttuuri.
Bottas siirtyi kaudeksi 2022 Alfa Romeon riveihin Mercedekseltä. Selvää, on että suomalainen kerrytti Mercedes-vuosinaan paljon menestys-kokemustaan. Mies itse on kuitenkin paljastanut Mercedes-vuosien olleen myös vaikeita.
– Nuo viisi vuotta olivat henkisesti todella kuluttavaa aikaa. Halusin saavuttaa kaiken välittömästi ja kun niin ei käynyt, oli sitä vaikea hyväksyä, Bottas on kommentoinut Mercedes-vuosistaan.
Myös Alfa Romeon toinen kuski, Zhou Guanyu, keräsi pomoltaan kehuja.
– Zhou otti ison askeleen viime vuonna ja toisen askeleen tänä vuonna. Minuun on tehnyt vaikutuksen hänen ajattelutapansa, hän ei tee virheitä, Bravi suitsutti.
– Hänellä on hyvä tekninen ymmärrys autosta, hän on lahjakas ja nopea. Minusta hän on ollut vaikuttava heti ensimmäisestä kisasta lähtien.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
