
Memphis Grizzliesin Dillon Brooksilla oli tylyä sanottavaa Los Angeles Lakersin supertähdestä LeBron Jamesista. 19-kertainen NBA:n tähdistöpelaaja James oli Brooksin kommenttien mukaan “vanha” ja “väsynyt”, eivätkä miehen meriitit tehneet Grizzlies-tähteen vaikutusta.
Miesten välille ollaan kovaa tahtia rakennettu tulista kiistaa, mutta toistaiseksi LeBron Jamesia eivät Dillon Brooksin sanomiset näyttäisi paljoakaan hetkauttaneen. Nelinkertainen NBA-mestari ei edes maininnut Brooksin nimeä, kun mieheltä tivattiin tilanteesta.
James näyttäisi kuitenkin saaneen “kostonsa”, kun joukkueet kohtasivat toisensa otteluparin kolmannessa ottelussa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa.
Brooks lensi kiivaasta ottelusta pihalle heti toisen puolikkaan alussa, miehen lyötyä Jamesia arkaan paikkaan. Nyt Brooksia uhkaa jopa mahdollinen pelikielto, kun NBA tutkii tilannetta.
– Olen tehnyt tätä liian kauan. Meillä oli mahdollisuus tulla kotiin ja pelata hyvin kotikentällämme ja teimme sen. Halusimme vain pelata hyvin ja saimme voiton. Minun ei tarvitse antaa mitään lausuntoja, James totesi kun mieheltä kysyttiin, oliko hän sanonut Brooksille jotain pelin aikana.
Brooksin yritykset päästä Jamesin ihon alle eivät ole varsinaisesti mitään uutta 20 NBA-kauttaan pelaavalle Jamesille.
– Tämä ei ole ensimmäinen rodeoni. Minulla on ollut tätä koko urani ajan tiettyjen henkilöiden kanssa.
Lakers sai otteluun täydellisen alun hurmiollisen kotiyleisön edessä ja pystyi pitämään siitä kiinni loppuun saakka. Lakers johtaa otteluparia nyt voitoin 2-1.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
