
Miesten lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Kokkolan Tiikerit ja seuran päävalmentajana viisi kautta toiminut Mikko Keskisipilä ovat solmineet valmentajasopimuksen tulevalle Mestaruusliiga-kaudelle 2023-2024.
Miesten lentopallon Mestaruusliigassa pelaavan Kokkolan Tiikerien puheenjohtaja Sami Hänninen on riemuissaan Mikko Keskisipilän jatkosta joukkueen päävalmentajana.
– Seuran puolesta olemme tyytyväisiä Mikon pitkäjänteiseen työhön Tiikereiden valmennuksessa. Keskisipilän johdolla on viimekausina palattu mitalikantaan ja haastettu tosissaan kaikki Mestaruusliigassa pelaavat joukkueet. Päättyneellä kaudella kaikki joukkueet voitettiin kertaalleen ja joukkueessa astui myös esiin uusia vastuunkantajia pitkäjänteisen valmennustyön tuloksena.
– Valmentajasopimus on lähtölaukaus tulevan kauden rakentamiseen ja varmasti sekä seuralla että valmennuksella on halu mennä jälleen napsun verran eteenpäin seuraavalla kaudella.
Myös Keskisipilä itse on tyytyväinen jatkoonsa Kokkolassa.
– Mukava päästä jatkamaan työtä tutussa ympäristössä. Kulunut kausi sisälsi paljon hyviä hetkiä ja makeita voittoja, mutta kevät jätti sopivasti myös hampaankoloon. Töitä lähdetään tekemään sillä ajatuksella, että ensi keväänä Kokkolassa pelataan taas mitalipelejä.
Tällä kaudella Tiikerit sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi ja kohtasi puolivälierissä Akaa-Volleyn. Akaalaisjoukkue jyräsi kuitenkin 3-1-voitoin välieriin ja päätti kokkolalaisten pudotuspelikevään lyhyeen.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
