
Salibandyliiga F-Liigan finaaleissa pelaavat tänä vuonna Nokian KrP sekä turkulainen TPS. KrP:llä on toinen mahdollisuus viedä mestaruus itselleen tänään, kun finaalit jatkuvat Turussa.
KrP:llä oli mahdollisuus ratkaista mestaruus jo edellisessä ottelussa, mutta TPS onki 6-3 pakkovoiton ja sen myötä kavensivat ottelusarjan lukemiin 3-2. TPS lähtee tänään uudelleen selkä seinää vastaan taistelemaan mestaruudesta.
Joukkueiden päävalmentajia haastateltiin Yleisradion toimesta ennen kuudetta finaalia. TPS:n päävalmentaja Santeri Raatarila uskoo TPS:n mahdollisuuksiin.
– Elämme hetkessä ja lähdemme vaihto ja erä kerrallaan voittamaan ottelua. Kaikki viisi ottelua ovat olleet todella tasaisia. Tiedämme, missä olemme hyviä ja millainen on todennäköinen tie voittoon. Olemme varautuneet kaikkeen, Raatarila kommentoi haastattelussa.
Nokian KrP:n ensimmäinen mestaruuspallo sulasi edellisottelun tappioon, mutta päävalmentaja Janne Kainulainen vakuutti, että tänään sarja laitetaan poikki.
– Kaikki olivat ensimmäistä kertaa tilanteessa, että kotikentällä mahdollisuus napata kannu. Latinki pelaajilla meni vähän yli. Tämän päivän otteluun lähtökohdat ovat henkisesti aivan erilaiset, Kainulainen vakuutti haastattelussa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
