Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Formula 1

Valtteri Bottas myönsi karun tosiasian: “Kuvastaa tämänhetkistä vauhtiamme”

Valtteri Bottas myöntää, että Alfa Romeolla on paljon töitä tehtävänä
AOP

Alfa Romeon viikonloppu Miamissa oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Valtteri Bottas myöntää, että tallin alkukausi on ollut haastava ja viikonlopun tulos kuvstaa tallin “nykyistä vauhtia”.

Valtteri Bottas ajoi Miamin aika-ajoissa kymmenenteen lähtöruutuun. Itse sunnuntain kilpailussa samanlaista vauhtia ei kuitenkaan löytynyt ja suomalaisen lopullinen sijoitus oli 13. Pisteitä ei Alfa Romeolle Miamin osakilpailusta siis tippunut.

– Yritin tietysti taistella parhaani mukaan, mutta en vain pystynyt pitämään kiinni, Bottas kommentoi kilpailusta.

– Olin hieman yllättänyt. Emme selvästi yltäneet samanlaiseen vauhtiin kuin lauantaina yhdellä kierroksella, mies totesi kysyttäessä oliko hän yllättynyt Alfa Romeon vauhdin romahduksesta.

Karu totuus on, ettei Alfa Romeon kilpailuvauhti ole riittänyt alkukaudella laisinkaan ja tulokset ovat olleet sen mukaisia. Bottaksen kauden paras sijoitus on kauden avauskilpailusta Bahrainista, missä mies oli kahdeksas. Tämän jälkeen pisteitä ei ole sadellut ja suomalainen on kuljettajien sijoituksissa vasta 13.

– Luulen, että tämä kuvastaa enemmän todellista vauhtia, joka meillä tällä hetkellä on. Meidän on jatkettava töitä.

Töitä tallissa jatkuvasti tehdäänkin. Seuraavia päivityksiä tallin C43 -autoon odotetaan jo kovasti ja myös Bottas myönsi niiden tärkeyden.

– Ne ovat todella tärkeitä ja ehdottomasti tulevat todella tarpeeseen. Odotan innolla, kuinka uusien muutosten kanssa käy, mutta meidän täytyy tietysti myös jatkaa puskemista.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Formula 1