
Los Angeles Lakers eteni NBA:n läntisen konferenssin finaaliin voitettuaan Golden State Warriorsin otteluparin kuudennessa ottelussa varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa.
Lakers pääsi juhlimaan finaalipaikkaa kotiyleisönsä edessä, kun se voitti hallitsevan NBA:n mestarin Golden State Warriorsin 122-101.
– Oli hienoa pystyä pelaamaan yksi tehokkaimmista peleistämme, yksi sarjan parhaista peleistämme. Puolustimme korkealla tasolla ja kun teemme niin, voimme olla äärimmäisen hyviä, LeBron James kommentoi ottelusta.
Warriors on dominoinut NBA:n pudotuspelejä viimeiset vuodet ja se on voittanut viimeisenä kahdeksana vuonna neljä mestaruutta. Kauden päätös oli joukkueelle luonnollisesti iso pettymys.
– Ehdottomasti pettymys. Siitä on pitkä aika, kun olemme päättäneet kautemme toukokuussa. Yritämme vain käsitellä näitä tunteita. Loppujen lopuksi he olivat parempi joukkue, Warriorsin Draymond Green kommentoi pettyneenä.
Lakersin alkukausi runkosarjassa ei ollut helppo ja joukkue onnistui etenemään pudotuspeleihin vasta play-in -turnauksen myötä. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella joukkue pudotti runkosarjassa toisella sijalla olleen Memphis Grizzliesin.
Toisella kierroksella Warriors ei ollut helppo vastus, mutta Lakers löysi Anthony Davisin ja Jamesin johdolla avaimet hallitsevan mestarin pelin avaamiseen.
Konferenssifinaalissa Lakersia odottaa niin ikää kova vastus, sillä siellä vastaan asettuu läntisen konferenssin runkosarjan ykkönen Denver Nuggets.
– Siitä tulee hyvä taistelu. He ovat olleet läntisen konferenssin kärjessä koko kauden ja meidän tulee kunnioittaa heitä. Olemme tiistaina valmistautuneita ja valmiita taistelemaan, James kommentoi ottelun jälkeen kenttähaastattelussa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM
