
Frisbeegolfin ammattilaiskiertue jatkui Yhdysvalloissa viikonloppuna. Neljä suomalaista miestä on metsästänyt himoittua voittoa Disc Golf Pro Tourilla (DGPT) koko kevään kilpaillen maailman parhaita vastaan. Viime viikonloppuna kilpailu DGPT:n kiertue oli Kaliforniassa, jossa suomalaiset osoittivat jälleen taitonsa.
Suomen seuratuin frisbeegolfammattilainen Väinö Mäkelä ylsi jälleen hienosti kymmenen parhaan joukkoon ollen viikonlopun jälkeen yhdeksäs. Sijoituksella tienaa arvioiden mukaan noin 1800 dollaria. Täyden palkintopotin ja ykkössijan nappasi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltalainen Emerson Keith, joka sai noin 10 500 dollaria viikonlopusta.
Kilpailu käytiin golfkentällä, joka suosii tyypillisesti pitkälle heittäviä pelaajia. Siksi myös Euroopan mestari Niklas Anttilan jaettu sija 13 ei ole huono suoritus. Tyypillisesti metsäisillä radoilla menestyvä Anttila pelasi tasaisen viikonlopun. Myös suomalaisista Joona Heinänen pääsi palkintorahoille ollen sijoituksissa sijalla 35.
Suomen miehet jatkavat kilpailukauttaan vielä kesäkuun alkuun asti Yhdysvalloissa, jonka jälkeen he matkaavat takaisin Eurooppaan haastamaan Suomen ja Euroopan kärkinimet. Anttila ja Mäkelä jahtaavat jo ensi viikonloppuna suomalaisittain himoittua ensimmäistä Yhdysvaltojen ammattilaiskiertueen voittoa Orlandossa perjantaista sunnuntaihin Beaver State Fling -nimisessä kilpailussa.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Frisbeegolfmedia. Lue Frisbeegolfmedian uutinen täältä.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
