Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi
Pussit.com mainos iso

Formula 1

F1-tähden uran jälkeiset suunnitelmat selvillä? – “Se oli kokemus, josta todella nautin”

Fernando Alonso
AOP

Fernando Alonso, 41, on osoittanut tällä kaudella, ettei vauhti ole hävinnyt iän myötä minnekkään. Espanjalainen uskoo ajavansa vielä muutaman vuoden F1:ssä, jonka jälkeen hänellä on muutama asia mielessään.

Aston Martinille täksi kaudeksi siirtynyt Fernando Alonso on ollut alkukaudella juuri niin nopea kuin odottaa saattoi. Kuljettajien pisteissä kolmantena oleva espanjalaisässä on suorittanut kylmänviileästi ja pystynyt minimoimaan virheet.

Lajin kaksinkertainen maailmanmestari on yltänyt viiden kilpailun aikana neljä kertaa palkintopallille, joka kertoo omaa kieltään hänen vauhdistaan.

Alonso ymmärtää kuitenkin, että kisavuosia on enemmän takana kuin edessäpäin ja linjaa nyt muutaman tavoitteen kilpauran jälkeiselle ajalle.

– Luulen, että ajan vielä muutaman vuoden Formula 1:ssä. Tunnen itseni tuoreeksi ja nopeaksi. Olen edelleen motivoitunut.

– Kahden vuoden tauon jälkeen uskon, että olen nollannut mieleni ja olen taas 100-prosenttisesti keskittynyt. Ymmärrän silti, että urani lähenee loppuaan.

– En ole varma ajanko vielä kaksi, kolme vai neljä vuotta, mutta luultavasti kokeilen jälleen Dakaria. Se oli kokemus, josta todella nautin. Haluan mahdollisesti tehdä myös jotain F1:een liittyvää, kuten vaikuttaa tiimin taustalla. Minulla on paljon kokemusta, josta saattaa olla hyötyä.

Lähde: PlanetF1

Mainos

Mainos

Mainos

Koripallo

Mainos

Formula 1

Mainos

Ralli

Mainos

Tennis

Mainos

Lentopallo

Lisää aiheesta Formula 1