
Miami Heat onnistui kuin onnistuikin selviytymään NBA:n itäisen konferenssin mestariksi voittamalla Boston Celticsin äärimmäisen jännittävässä finaalisarjassa.
Tasan vuosi sitten roolit olivat toisin päin, kun Miami oli juuri hävinnyt ratkaisevan seitsemännen ottelun itäisen konferenssin finaaleissa Bostonille. Jo tuolloin Miamin tähti Jimmy Butler kuitenkin vakuutti, että joukkue olisi samassa paikassa myös ensi vuonna.
– Ensi vuonna, tulemme olemaan tässä samassa tilanteessa ja silloin voitamme, Butler vakuutti jo tuolloin.
Mies selvästi tiesi mistä puhui, sillä tällä kertaa Miami nousi itäisen konferenssin mestariksi ja matkaa NBA:n finaaleihin. Helppo Miamin matka finaaleihin ei kuitenkaan ollut. Se oli lähellä tuhria 3-0 johdon, sillä ottelusarja venyi aina seitsemänteen otteluun saakka.
Celtics ei kuitenkaan pystynyt sinetöimään historiallista temppua ja nousumaan enää voittoon saakka. Play in -turnauksen kautta pudotuspeleihin selviytynyt Miami on vasta NBA:n historian toinen joukkue, joka on edennyt aina finaaleihin saakka kahdeksannelta sijalta.
Nälkää Heatilla kuitenkin riittää Butlerin mukaan vielä finaaleihinkin.
– Kukaan ei ole vielä täysin tyytyväinen. Emme ole tehneet vielä mitään, Butler totesi Boston-voiton jälkeen lehdistötilaisuudessa.
– Emme ole täällä vain voittaaksemme itäisen konferenssin – pelaamme voittaaksemme koko liigan.
Miami kohtaa NBA:n finaaleissa läntisen konferenssin mestarin Denver Nuggetsin. Nuggetsin kausi on ollut vahvaa suorittamista kauden alusta alkaen.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
