
Emil Ruusuvuoren matka Ranskan avoimissa tyssäsi turnauksen toisella kierroksella, kun Bulgarian Grigor Dimitrov osoittautui liian kovaksi vastukseksi suomalaiselle. Dimitrov voitti ottelun suoraan kolmessa erässä pelein 7-6(7-4), 6-3, 6-4.
Emil Ruusuvuori loukkasi jalkaansa ottelussa ja kertoi Tennisliiton sivuilla, ettei pysty vamman vuoksi osallistumaan turnauksen nelinpeliin yhdessä Patrik Niklas-Salmisen kanssa.
– Kipu yltyi todella kovaksi kolmannessa erässä ja nyt käydään tutkimuksia tarkemmin lääkärien johdolla. Jalkavamma on sellainen etten pysty valitettavasti pelaamaan nelinpeliä.
– Tämä ei ollut mukava tai helppo päätös, sillä nyt hyvä ystäväni Patti ei pääse kentälle debytoimaan Grand Slam -tasolla. Toisaalta päätös oli vain tehtävä ja vetäytymistä suositeltiin, sillä ei kannata vaarantaa tilannetta enempää, Ruusuvuori harmitteli.
Niklas-Salmisen Grand Slam debyytti jää siis vielä odottamaan itseään.
– Ei voi mitään, todella harmillinen homma. Mutta tällaista urheilu on, toivon Emilille pikaista paranemista. Uusia tilaisuuksia tulee, mies totesi.
Ranskan avointen nelinpelissä jatkaa kuitenkin vielä suomalaisväriä, sillä Harri Heliövaara selvitti tiensä, yhdessä parinsa Lloyd Glasspoolin kanssa, turnauksen kolmannelle kierrokselle, eli 16 parhaan joukkoon. Heliövaara ei ollut parin suoritukseen täysin tyytyvinen, mutta tärkein, eli voitto saatiin matsista kaivettua.
– Ei ollut missään nimessä helppo matsi, sillä vastustajat pelasivat vapautuneen rennosti. He syöttivät hyvin ja myös palauttivat ajoittain mainiosti. Meidän oli oltava henkisesti vahvoja, sillä meille tuli muutamia huonompiakin suorituksia, Heliövaara analysoi.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
