
F1-sirkus on kurvannut täksi viikonlopuksi Espanjan Barcelonaan. Montmelon radalla ajettiin lauantaina aika-ajot.
Lauantaina nähtiin yllättäviä sulamisia muun muuassa Ferrarin Charles Leclerciltä, joka jäi Q1:seen, sekä vähemmän yllättävää suorittamista Red Bullin Max Verstappenilta, joka ajoi paalulle.
Red Bullin Verstappen on voittanut Espanjan GP:n kahdesti aiemmin, muttei ole koskaan päässyt starttaamaan kilpailua paalupaikalta. Nyt tähänkin saatiin korjaus, kun hollantilainen piti lauantaina kovinta vauhtia.
Eturiviin Verstappen saa rinnalleen Ferrarin Carlos Sainzin. Toisesta rivistä starttaavat McLarenin Lando Norris sekä Alpinen Pierre Gasly.
Leclerc keskeytti aika-ajot Q1:ssa auton vian vuoksi. Monacolainen pääsee sunnuntain osakilpailuun viimeisestä rivistä, sijalta 19. Red Bullin toinen kuljettaja Sergio Perezillä oli vaikeuksia pysyä radalla ja mies jäi lähtöruutuun 11. Mercedeksen autot kolhivat hieman toisiaan radalla; Lewis Hamilton ajoi lopulta viidenneksi ja George Russell sijalle 12.
Bottaksen loistava vauhti perjantain harjoituksista ei kantanut lauantaille saakka. Vaihtelevat sääolosuhteet sekä ruuhka radalla vaikeuttivat suomalaisen suorittamista. Bottas joutui muun muassa väistämään aika-ajokierroksia ajavia autoja, joka johti miehen renkaiden lämpötilan laskemiseen.
– Oli aika haastava päivä. En löytänyt missään vaiheessa perjantain harjoitusten tapaista pitoa, enkä tuntenut oloani radalla yhtä mukavaksi kuin aiemmin tämä viikonloppuna, mies pohti.
Bottas jäi aika-ajoissa Q1:seen ja pääsee sunnuntain kilpailuun lähtöruudusta 16. Mies uskoo kuitenkin edelleen, että auton parannukset kantavat ja toivoo vauhdin löytyvän taas sunnuntain osakilpailussa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
