
ATP-kiertueella pelataan tällä viikolla kaksi ATP-500 -tason nurmikisaa. Kumpikin toimii erinomaisena esikisana heinäkuun alussa alkavalle Wimbledonille. Lontoossa pelataan perinteinen Queen’s Clubin turnaus, jossa oli mukana myös suomalaisväriä Emil Ruusuvuoren muodossa. Erinomaisesti viime viikolla pelannut Ruusuvuori taipui tiistaina omassa ottelussaan ja turnaus päättyi näin ensimmäiselle kierrokselle.
Lontoossa Queen’s Clubin ATP-500 -turnaus on selvinnyt toiselle kierrokselle. Toisen kierroksen kahdeksan ottelua pelataan keskiviikon ja torstain aikana. Näissä kamppailuissa selvitetään turnauksen kahdeksan parasta pelaajaa perjantaina pelattaviin puolivälieriin.
Turnauksen sijoitetuista pelaajista ovat vielä mukana kaikkia. Turnauksessa ykköseksi sijoitettu Espanjan Carlos Alcaraz pelaa torstaina toisen kierroksen ottelunsa Tshekin Jiri Leheckaa vastaan. Kakkoseksi sijoitettu Tanskan Holger Rune kohtaa keskiviikkona Iso-Britannian Ryan Penistonin, joka pelasi viime vuonnakin nurmella erinomaisesti.
Muista sijoitetuista keskiviikkona pelaavat Italian Lorenzo Musetti, joka kohtaa Yhdysvaltain Ben Sheltonin sekä Iso-Britannian Cameron Norrie, joka kohtaa Australian Jordan Thompsonin. Thompson pelasi viime viikolla finaalissa S-Hertogenboschin turnauksessa, mutta taipui Hollannin Tallon Griekspoorille kolmieräisessä ottelussa.
Päivän päättävässä ottelussa Yhdysvaltain Frances Tiafoe saa vastaansa maanmiehensä Sebastian Kordan. Tiafoe juhli viime viikolla Stuttgartin ATP-250 -kisan voittoa. Tuossa turnauksessa yhdysvaltalainen kaatoi finaalissa Saksan Jan-Lennard Struffin kolmieräisessä ottelussa. Korda on pelannut Australian avointen jälkeen vain viisi ottelua ja voittanut näistä kaksi. Lontoossa Korda kaatoi ensimmäisellä kierroksella kotiyleisön suosikin Daniel Evansin suoraan kahdessa erässä.
Emil Ruusuvuori taipui turnauksen ensimmäisellä kierroksella tiistaina Bulgarian Grigor Dimitroville suoraan kahdessa erässä. Dimitrov kohtaa toisella kierroksella torstaina Argentiinan Francisco Cerundolon. Tuon ottelun voittaja kohtaa joko Alcarazin tai Leheckan.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
