Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit.com mainos iso

Formula 1

Jatkuuko F1-tähden matka hyvien tulosten seurauksena? – “Olen valmis siihen”

Alex Albon, Williams
AOP

Alex Albon on ollut yksi käynnissä olevan F1-kauden suurimmista yllättäjistä. Williamsin tähti on kerännyt yllättävän hyvin pisteitä odotuksiin nähden. Mies kertoo, että omat tavoitteet ovat kuitenkin huomattavasti korkeammalla.  

Moni uskoi Alex Albonin uran kääntyvän laskuun hänen saatuaa kolme vuotta sitten lähtöpassit Red Bullilta. Thaimaan lipun alla ajava Albon siirtyi Williamsille, eikä alku luvannut kovinkaan hyvää, sillä perinteikäs valmistaja rämpi todella syvällä.

Albon päätti kuitenkin jatkaa sopimustaan Williamsin kanssa ja tämän vuoden puolella tulosta on tullut odotuksiin nähden mukavasti. Albonin ympärillä on riittänyt viime aikoina runsaasti huhuja ja F1:n kärkitallien on kerrottu tarkkailevan hänen tilannettaan.

– On tietysti aina mukavaa saada tällaista huomiota osakseen. Muiden tiimien kiinnostus tuntuu imartelevalta. Loppujen lopuksi tässä työssä on kyse suoritustason ylläpitämisestä. Sitä täytyy pystyä tekemään parhaansa oikeassa ympäristössä, Albon tuumii ESPN:n mukaan.

– Keskityn tällä hetkellä täysin Williamsiin ja haluan nähdä missä olemme yhden tai kahden vuoden kuluttua. On mielenkiintoista nähdä, pystymmekö tuolloin taistelemaan palkintopallisijoista.

– Oma tavoitteeni on taistella voitoista, missä se ikinä tapahtuukaan. Olen valmis siihen.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Koripallo

Mainos

Formula 1

Mainos

Ralli

Mainos

Tennis

Mainos

Lentopallo

Lisää aiheesta Formula 1