
Wilma Murto lähtee tavoittelemaan viikonlopun Kalevan kisoissa voittoa. Nainen näkee viikonlopun kisassa kuitenkin myös mahdollisuuden uusien seipäiden testaukseen.
Seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto kertoi Kalevan kisoja edeltävässä mediatilaisuudessa, uskovansa, että vastikää naisen käyttöön ottamat uudet pidemmät seipäät voivat mahdollistaa jopa viiden metrin ylityksen.
Murto hio vielä kuntoa sekä välineitä elokuun lopussa koittaviin Budapestin MM-kisoihin. Viikonlopun Kalevan kisat ovatkin naiselle loistava tilaisuus testata niin kuntoa kuin uusia seipäitä.
– 460-pituisilla voi ehkä hypätä viisi metriä, mutta omien vahvuuksien optimoimiseksi tarvitsen pidempiä seipäitä, Murto toteaa.
Naisella onkin nyt käytössä upouusi setti 475-pitkiä seipäitä, joilla irtosi jo upea voitto Tukholman timanttiliigassa viime viikolla.
– Se on tietenkin vielä mysteeri, miten uusi seiväs alkaa reagoida, kun sitä otetta aletaan oikeasti nostaa.
– Ajatus on, että pystyisin pituuteni ja ulottuvuuteni ansiosta hyödyntämään näillä seipäillä parhaat ominaisuuteni.
Viikonlopun Kalevan kisoihin Murto ei kuitenkaan lähde takki auki vain välineitä testailemaan. Nainen tietää, että Lahdessa on vastassa kova ja kunnianhimoinen joukko naisia, eikä kultamitali irtoa helpolla.
– Nyt pitäisi päästä takaisin kultakantaan, mutta tulossa on varmasti kaikkien aikojen tasokkain Kalevan kisojen seiväskilpailu. Kaikille mitaleille pitää nyt hypätä tosi hyvin. Toivon silti, että pääsen lähtemään Lahdesta kultamitali kaulassa, Murto ennakoi.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
