
Rallin MM-sarja kurvaa tulevaksi viikonlopuksi Suomeen, Jyväskylään, missä ajetaan kauden yhdeksäs MM-ralli.
MM-rallin puolustava maailmanmestari, Kalle Rovanperä, lähtee metsästämään uransa ensimmäistä voittoa Suomen MM-rallista. Mies pääsee tulevaan viikonloppuun loistavista asetelmista, sillä miehellä on alla todella ylivoimainen voitto Viron MM-rallista.
Toyotan Rovanperä lähtee Suomen ralliin muhkeassa 55 pisteen johtoasemassa ennen tallikaveriaan Elfyn Evansia. MM-sarjan kannalta varman pistepotin nappaaminen olisi viikonlopulle hyvä varma tavoite. Toisaalta uran ensimmäinen voitto kotirallissa varmasti nuorta suomalaista houkuttaa.
– Totta kai pieni ekstrahyökkäys on päällä koko viikonlopun, jotta se voittokin sieltä tulisi. Olisi hienoa saada voitto kotiyleisön edessä, mutta jos näyttää, että sitä ei tule, niin sitten ajamme vain fiksun kisan, Rovanperä kertoi tallin taktiikasta Rallit -sivustolle
– Tavoite on ihan selkeä: lähdemme hakemaan parhaita mahdollisia pisteitä sarjaa silmällä pitäen.
Pahimmaksi vastustajakseen Rovanperä ennakoi Viron Ott Tänakin. Vaikka virolainen onkin voittanut tällä kaudella ainoastaan Ruotsin rallin, uskoo Rovanperä miehen olevan vaikea voitettava.
– Sarjan kannalta ei ole optimitilanne yrittää mitään älyttömyyksiä, minkä esimerkiksi Ott tekee hyvältä lähtöpaikalta, kuten viime vuonna. Hänet on vaikea haastaa, mutta pitää meidän tietysti yrittää parhaamme mukaan voittaa kotikisa, Rovanperä tuumi.
Suomen MM-ralli starttaa torstaiaamuna testierikoiskokeella. Varsinainen kisa starttaa torstai-iltana perinteikkäällä Harjun kaupunkipätkällä.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
