Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Koripallo

Susijengi taipui ensimmäisen kerran tänä kesänä – Liettua haki kovan revanssin

Susijengi taipui Liettualle
AOP

Liettua haki kovan revanssin Susijengistä kotiparketillaan maanantaina.

Suomen koripallomaajoukkue valmistautuu parhaillaan elokuun lopussa koittaviin MM-kisoihin. Kesän MM-leirityksen aikana Suomi pelaa neljä kisoihin valmistavaa maaottelua. Kolmannen näistä se pelasi Klaipedassa Liettuaa vastaan maanantaina.

Suomi kiusasi kovaa koripallomaa Liettuaa sen kotiyleisön edessä hyvin koko ottelun ajan ja sai ottelun lopussa vielä hyvän momentumin päälle. Aivan Susijengin kiri ei kuitenkaan riittänyt ja Liettua vei tiukan taiston koriluvuin 84-80.

Maat pelasivat vastakkain myös elokuun alussa, kun Susijengi vei Tampereen Nokia areenalla äärimmäisen tiukan taistelun Mikael Jantusen viimeisen hyökkäyksen korilla 81–79.

Ensimmäisen neljänneksen Suomi vei pisteen erolla 25-24, mutta puoliajalle Liettua kiri kahden pisteen johtoon 43-45. Toisella puolikkaalla tiukka vääntö jatkui, joskin Liettua piti hienoista johtoasemaa suurimman osan ajasta.

Ensimmäisellä neljänneksellä vahva ja nopeatempoinen hyökkäyspeli Suomelta tyrehtyi ottelun edetessä hieman ja joukkueella oli vaikeuksia murtaa Liettuan vahvaa puolustusta. Suomen esitys ei ollut parasta, mitä joukkueelta on kesän mittaan nähty.

Suomen NBA-tähti Lauri Markkanen heitti ottelussa 32 pistettä ja kahmi 11 levypalloa. Myös Liettuan NBA-tähti, Jonas Valanciunas, oli hyvällä pelipäällä ja heitti 21 pistettä ja napsi 16 levypalloa.

Susijengi pelaa vielä neljännen ja viimeisen valmistavan ottelun keskiviikkona Riiassa Latviaa vastaan.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Koripallo