
Yleisurheilun MM-kilpailut käynnistyy lauantaina Unkarin pääkaupungissa Budapestissa. Ensimmäisenä päivänä jaetaan yhteensä kolme maailmanmestaruutta, kun päivä alkaa miesten 20 kilometrin kävelyllä. Illalla ratkotaan miesten kuulantyönnön ja naisten 10000 metrin juoksun maailmanmestaruudet. Miesten kuulantyönnön karsinta suoritetaan aamupäivällä Suomen aikaa todella mielenkiintoisessa tilanteessa.
Miesten kuulantyönnön hallitseva maailmanmestari ja kaksi edellistä olympiakultaa nimiinsä vienyt ME-mies Ryan Crouser tiedotti karmeasta vaivasta. Yhdysvaltalainen kertoi vain päivää ennen karsintaa, että tämä on kärsinyt veritulpista jaloissaan. Crouserin matkustaminen Yhdysvalloista Unkariin on onnistunut ja kilpaileminen onnistuu, mutta supertähden vireestä ei ole täyttä varmuutta.
Crouser on tällä kaudella työntänyt kahdessa kisassa ulkona yli 23 metrin. Los Angelesissa Crouser paukutti uuden maailmanennätyksen 23,56 ja yli 23 metrin yhdysvaltainen työnsi myös Iso-Britanniassa Lontoon Timanttiliigassa heinäkuussa. Hallissa Crouser työnsi helmikuussa tuloksen 23,38. Tämän kauden heikoin tulos yhdysvaltalaiselta on Sveitsissä työnnetty 22,29 jolla irtosi kuitenkin Timanttiliigan osakilpailuvoitto.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Mikäli Crouserin vire kisaan ei ole parhaimmillaan, niin suurimmat haastajat voittotaisteluun ovat maanmiehet Joe Kovacs, Payton Otterdahl ja Josh Awotunde sekä Uuden-Seelannin Tom Walsh. Walsh työnsi Lontoon Timanttiliigassa vuoden kolmanneksi kovimman noteerauksen, kun 7,26 kiloa painava rautapallo tippui lukemiin 22,58, mikä on 98 senttiä Crouserin kärkituloksesta.
Mikäli kisasta tulee senttipeliä 22 metrin molemmin puolin, niin myös Italian Zane Weir, Uuden-Seelannin Jacko Gill ja Brasilian Darlan Romani pitää ottaa laskuihin mukaan.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
