
Yleisurheilun MM-kisoissa on saatu avauspäivä purkkiin. Iltasessiossa päästiin nauttimaan myös hurjasta draamasta naisten 10 000 metrin juoksussa, missä isoa roolia näytteli myös Suomen Camilla Richardsson.
Kestävyysjuoksija Camilla Richardsson oli mukana kärkikahinoissa pitkään, kun naisten kympin maailmamestaruus ratkottiin.
– Monta skenaariota kävin ennen kisaa läpi, mutta tämä ei ollut yksi niistä, Richardsson myönsi maaliin päästyään.
Suomalainen nähtiin nimittäin pitkään kilpailun kärkipaikalla ja nainen veti joukkoa monta kierrosta.
– Juoksu tuntui alussa kamalalta, kun ei pystynyt juoksemaan ja oli kamalaa tönimistä. Mietin, että vedin Kalevan kisoissakin aika hyvin yksin. Se helpotti, kun lähdin vetämään.
– Rehellisesti sanottuna tiesin, että ei ole mahdollisuuksia olla kymmenen parhaan joukossa. Mietin, että ihan sama, lähden nyt vaan ja ehkä joku hyytyy takana.
Richardsson oli lopulta 15. ajalla 32.15,74. Noin puolessa välissä kilpailua kärkijoukko kiristi vauhtia, joka oli suomalaiselle liian kovaa.
– Kun sitten pääryhmä lähti, niin se vauhtia oli vähän liian kovaa minulle, Richardsson totesi.
Kilpailun dramaattisin hetki nähtiin kuitenkin loppusuoralla, kun vain 20 metriä ennen maalia mestaruudesta kovasti taistelleet Hollannin Sifan Hassan ja Etiopian Gudaf Tsegay kompuroivat toistensa jalkoihin.
Hassan kaatui lopulta dramaattisessa tilanteessa ja menetti mahdollisuutensa kultaan. Etiopia juhli Tsegayn johdolla kisan kolmoisvoittoa.
– En aio protestoida. Liitto ehkä protestoi, mutta sillä ei ole merkitystä. Minä hävisin ja sillä selvä, Hassan kuittasi kisan jälkeen.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
