
Perinteikäs Suomi–Ruotsi-maaottelu on parhaillaan käynnissä Tukholman olympiastadionilla.
Suomen naiset veivät pisteet komeasti naisten 100 metrin aidoissa Reetta Hurskeen johdolla. Euroopan mestari Hurske paineli täysin ylivoimaiseen lajivoittoon ajalla 13,04.
– Tasapainoinen hyvä juoksu ja hyvin sain rytmistä kiinni. Ihan hyvä juoksu, Hurske summasi juoksun jälkeen tv-haastattelussa.
Suomi otti lajista voiton pistein 14-8. Ruotsalaisen Johanna Carlssonin kompurointi aivan viimeisillä aidoilla avitti Suomen kaksoisvoittoon ja Saara Keskitalo juoksi kisassa toiseksi.
Kisasta oli sivussa Suomelta kovia pika-aitureita, mutta viivalle saatiin siltikin Hurskeen rinnalle kovat juoksijat.
– On hienoa, että meillä on tällainen asema meidän lajissa Suomessa. Vaikka on sairastumisia ja loukkaantumisia, niin aina löytyy kolme kivenkovaa tyttöä viivalle, Hurske intoili lajin asemasta.
Hurskeen kausi tuli juoksun myötä päätökseen. Nainen kertoi pitkän kisakauden alkavan painaa ja edessä onkin pari viikkoa ansaittua lomaa ennen hallikauteen valmistautumista.
– Kyllä kausi oli nyt tässä tän vuoden osalta. Kesän kisakausi on alkanut jo toukokuussa, eli alkaa olla jo aika monta kuukautta takana. Eikä paikatkaan ole enää ihan priimakunnossa ja kyllä nyt kaipaa lepoa mieli myös, Hurske kertoi.
– Hallikausi on itselleni tärkeä ja se häämöttää jo puolen vuoden päässä. Sinne on kovat tavoitteet. Korjataan paikat ja aloitetaan valmistautuminen kohti sitä.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
