
Viivi Lehikoinen joutui viime viikolla melkoiseen pyöritykseen päätettyään jättää perinteikkään Suomi–Ruotsi-maaottelun välistä. Lehikoinen osallistui sen sijaan samaan aikaan järjestettyyn Kiinan Timanttiliigan osakilpailuun.
Viivi Lehikoisen päätös herätti paljon keskustelua ja mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan. Erityisesti kanssaurheilijoilta ,kuten Wilma Murrolta, herui ymmärrystä naisen päätökselle, mutta kaikki eivät ole olleet yhtä ymmärtäväisiä.
Lehikoisen päätöstä on kritisoinut kovaäänisimmin Suomen yleisurheiluliitto SUL:n puheenjohtaja Riikka Pakarinen, joka näki tilanteessa selvän sopimusrikon. SUL:n sopimusurheilijana Lehikoisella olisi ollut velvollisuus osallistua Ruotsi-otteluun, jonka voisi jättää välistä ainoastaan lääkärin todistuksella.
Lehikoinen puolestaan itse kokee, ettei mitään sopimusrikkoa ole tapahtunut, sillä tapaus sovittiin naisen mukaan SUL:n kanssa ja hän sai siunaksen lähteä Kiinaan.
– Sopimuksia voidaan muuttaa neuvottelemalla. Siinä ei tapahdu sopimusrikettä, jos molemmat osapuolet sen hyväksyy.
– Sain asialle Jani Tanskasen [maajoukkueen general manager] välityksellä valmennusjohdon siunauksen. Me olemme käyneet asiasta keskustelut Janin kanssa, mutta Jani puhui valmennusjohdosta ja myös Harrista [Harri Aalto, liiton toimitusjohtaja]. Eli meillä oli virallisesti vain Janin siunaus, mutta hän toimiikin edustajana urheilijoiden suuntaan, eikä näitä käydä läpi monen henkilön kanssa, Lehikoinen avasi Ilta-Sanomille.
Lehikoisen manageri ja sisko Inka Kärkkäinen puolestaan kommentoi tapausta ja Pakarisen näkemystä kovasanaisesti viestipalvelu X:ssä.
– Pakarisen touhuja en vain voi ymmärtää. Hän tietää, miten asia käyty läpi ja heittää vettä myllyyn ilman mitään yhteydenottoja. Ala-arvoista johtamista, kun alle jäävät urheilijan lisäksi omaa henkilöstöä, Kärkkäinen latasi.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
