
Snookermaailman väriläiskä, Ronnie O’Sullivan kertoo aikovansa luopua kaikista palkinnoistaan ennen kuolemaansa. Irlantilaislegenda voitti sunnuntaina Shangain Masters-turnauksen finaalissa Luca Brecelin lukemin 11-9.
Ronnie O’Sullivan tunnetaan snookertaitojensa lisäksi suorapuheisuudestaan ja mies jatkoi jälleen sunnuntaina tutulla linjalla.
O’Sullivan, jota pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaista pelaajista, sai lisää täytettä palkintokaappiinsa vietyään Shanghain Masters-turnauksen nimiinsä. Irlantilainen kertoi Daily Mailin mukaan valmistautuvansa kuolemaansa ja aikovansa luopua kaikista palkinnoistaan.
– Annan tämän pokaalin ystävälleni, joka avaa klubin tänne Kiinaan. En ole juurikaan kiinnostunut palkinnoista. Annan pystini aina pois. Kaverillani, Paulilla on yksi ja yhden annoin yleisössä olleelle pojalle.
– En halua, että 70- tai 80-vuotiaana minulla on enää mitään muistoesineitä. Valmistaudun kuolemaan – osa siitä on sitä, etten halua snooker-juttuja. Ne saavat kaikki lähteä.
O’Sullivan oli Shanghain finaalissa 4-3 tappioasemassa belgialaista Luca Breceliä vastaan, mutta nousi lopulta 11-9 voittoon. Irlantilainen otti näin ollen jo neljännen peräkkäisen mestaruutensa kyseisestä turnauksesta. Koko uransa aikana O’Sullivan on voittanut Kiinan turnauksen viisi kertaa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Uskomatonta Novak Djokovic! - Serbialaisella hurja johto ATP-listalla
- Patriots-valmentaja ylistää NFL:n jättänyttä supertähteä: "Hänellä oli kyky nousta esiin joukkueen historian…
- Joe Rogan hehkuttaa tuoreen UFC-mestarin suoritusta: "Tuo villi k***pää..."
- Harri Heliövaara haastaa parinsa kanssa kotiyleisön suosikit US Openin finaalissa: “Päästään iskemään…
- Taas yksi maailmanmestaruus vaarassa? - F1-toimittaja otti Michael Schumacherin tähtäimeensä: “MM-titteli…
- US Openin finalisti Sabalenka uskoo lauantain vastuksellaan olevan yksi iso etulyöntiasema puolellaan
- Vuoden 2021 finaaliuusinta! - Kumpi hoitaa US Openin nimiinsä?

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Koripallo
-
Koripallo
/ 11 tuntia sittenNBA:ssa todellinen shokkisiirto! – Miami Heatin supertähdeltä voimakas reaktio
Damian Lillardin siirtyminen Portland Trail Blazersista Milwaukee Bucksiin on kerännyt runsaasti palstatilaa yhdysvaltalaismediassa. NBA:n...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 2 viikkoa sittenJättiuutinen! – Yhdysvaltain korisjoukkue saamassa hurjan nipun Pariisiin
Ensi kesänä käytävät Pariisin olympialaiset ovat saamassa todella kovan kattauksen miesten koripalloturnaukseen. Miesten koripallossa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 4 viikkoa sittenSusijengi minimitavoitteeseensa koripallon MM-kisoissa – Lauri Markkanen heitti joukkueen olympiakarsintapaikkaan
Suomi varmisti virallisesti karsintapaikan Pariisin kesän 2024 olympialaisiin voittamalla Venezuelan koripallon MM-kisojen päätösottelussaan 90-75....
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 4 viikkoa sittenNo nyt nähtiin tuttua Lauri Markkasta! – Näin mies kommentoi voittoa: “Se lähtee siitä, että…”
Susijengi avasi viimein voittotilinsä koripallon MM-kisoissa kaatamalla Kap Verden turnauksen alemman jatkolohkon ottelussa vakuuttavin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 4 viikkoa sittenSusijengi avausvoittoon MM-kisoissa! – Joukkueen suuri tavoite askeleen lähempänä
Susijengi avasi voittotilinsä koripallon MM-kisoissa voittamalla Kap Verden turnauksen alemmassa jatkolohkossa. Suomen koripallomaajoukkue Susijengi...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Formula 1
-
Formula 1
/ 19 tuntia sittenAlphaTaurilta ulos potkittu F1-tulokaskuljettaja solmi uuden sopimuksen: “Olen todella innoissani tästä uudesta haasteesta”
Formula 1 -sarjasta kenkää saanut Nyck de Vries paljasti Instagramissa palaavansa kilparadoille vuonna 2024....
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 3 päivää sittenTästä tallista Mercedeksen on Hamiltonin mukaan otettava mallia: “Meidän on katsottava mitä he ovat tehneet”
Mercedeksen Lewis Hamilton tietää, että parhaillaan eletään ensi kaudenkin kannalta ratkaisevia hetkiä. Loppukauden päätökset...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 3 päivää sittenJoko Williamsille riitti? – Valtteri Bottaksen Japanin kisan pilanneelle tulokaskuskille pohditaan korvaajaa
Williamsilla on toisen kuljettajan paikka vielä lyömättä ensi kaudeksi lukkoon, kun talli pohtii tulokaskuljettaja...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 4 päivää sittenMercedekseltä uskomaton ratkaisu Japanin GP:ssä – Russell raivostui tallin törttöilystä: “Täydellinen katastrofi!”
Mercedes oli taktisesti vaikeuksissa Japanin GP:ssä ilman tallipäällikköään Toto Wolffia. Molemmat Mercedes-autot onnistuivat napsimaan...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 4 päivää sittenValtteri Bottas antoi F1-tulokkaan kuulla kunniansa: “Selkeästi hänen vikansa”
Valtteri Bottaksen sunnuntai Japanin GP:ssä oli vaikea. Suomalainen otti osumaa toisilta kuljettajilta pariinkin otteeseen....
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Ralli
-
Ralli
/ 2 tuntia sittenEsapekka Lappi sortui sääntörikkomukseen Chilessä – Kilpailujohto muisti suomalaista sakolla
Esapekka Lappi sortui Chilen MM-rallin nuotituksissa ylinopeuteen ja kilpailujohto muisti tätä siitä hyvästä sakolla....
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 18 tuntia sittenKalle Rovanperän kovin haastaja pyrkii pilaamaan suomalaisen juhlat Chilen MM-rallissa: “Annamme ihan kaikkemme“
Rallin MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Chilen rallin merkeissä. Viikonlopun päätteeksi rallin MM-sarjassa saatetaan jo...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 18 tuntia sittenKalle Rovanperällä mahdollisuus kovaan temppuun Chilessä: “Keskittyminen ei saa herpaantua”
Rallin MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Chilen rallin merkeissä. Kalle Rovanperällä on mahdollisuus melkoiseen temppuun...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 1 viikko sittenEsapekka Lapin paikka Hyundailla vaarassa? – Tallipäälliköltä tyhjentävä vastaus: “En sano sitä ääneen”
Rallin MM-sarjan tallit kartoittavat parhaillaan ensi kauden kokoonpanojaan ja pyörittelevät tulevan kauden kuljettajasopimuksia. Myös...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 1 viikko sittenSiirtohuhujen keskiössä oleva rallitähti vihjasi tulevaisuudestaan: “Ei ole mikään salaisuus”
Rallin MM-sarjan siirtohuhut vellovat villeinä ja niiden keskiössä on erityisesti Toyotan Sebastien Ogier. Kahdeksankertainen...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Tennis
-
Tennis
/ 12 tuntia sittenSuomen tennisässältä jykevä alku! – Jo neljäs voitto putkeen
Suomen miestenniksen kakkospelaaja Otto Virtanen pyrkii pääsemään ATP-rankingissa ensimmäistä kertaa sadan joukkoon loppusyksyn aikana....
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 20 tuntia sittenOtto Virtasen Ranskan valloitus alkaa – Ensimmäisellä kierroksella vastassa karsija
Tällä viikolla pelataan ympäri maailmaa useita tennisturnauksia. Ranskan Orleansissa pelataan haastajakiertueen turnausta, josta voittajalle...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 2 päivää sittenSaksalaistykiltä väkevä nousu! – Kiinan ATP-kisasta makea voitto
Saksan tennistykki Alexander Zverev nappasi makean voiton Kiinassa ATP-250 -tason turnauksesta. Zverev hoiteli turnauksen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 3 päivää sittenChengdun ATP-turnauksen finalistit selvillä! – Venäläistähdeltä hurja välierä
Kiinan Chengdussa pelattavassa ATP-turnauksessa on välierät saatu pelattua ja finalistit turnaukseen ovat selvillä. Turnauksen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 3 päivää sittenOtto Virtasella kiireinen alkusyksy! – Pelit jatkuvat Ranskassa
Miesten tenniskiertueella on alkavalla viikolla luvassa neljä haastajakiertueen turnausta. Kahdessa turnauksessa voittajalle on jaossa...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Lentopallo
-
Lentopallo
/ 3 viikkoa sittenSuomen lentopallomiehet päättivät EM-turnauksen viisieräiseen trilleriin
Suomi päätti lentopallon miesten EM-turnauksensa Bulgarian Varnassa katkeransuloiseen 3-2 tappioon Ukrainalle. Suomi päätti EM-kisansa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 1 kuukausi sittenRanska kaatoi Suomen tylyin erävoitoin lentopallon EM-kisoissa – Ottelu herätti kuitenkin toiveita joukkueen päätavoitetta ajatellen
Suomen naiset kokivat tylyn 3-0 tappion Ranskalle lentopallon EM-kisoissa. Ottelu herättää kuitenkin toiveita tärkeän...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenMiesten lentopallon Mestaruusliigan Tiikerit jatkaa tutussa komennossa: “Valmentajasopimus on lähtölaukaus tulevan kauden rakentamiseen”
Miesten lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Kokkolan Tiikerit ja seuran päävalmentajana viisi kautta toiminut Mikko Keskisipilä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenLentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley pestasi tutun nimen: “Vakuutuimme Janin pelillisistä ajatuksista ja erityisesti valmennuksesta kokonaisuutena”
Lentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley on pestannut päävalmentajakseen 33-vuotiaan Jani Niskakankaan. Sopimus on yksivuotinen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenVaLePan ylivoima Mestaruusliigassa jatkuu – Suomen mestaruutta juhlittiin Sastamalassa villisti
Miesten Mestaruusliigan mestaruus ratkesi tiistaina odotetusti Sastamalassa ja VaLePa pääsi juhlimaan jo kuudetta perättäistä...
Kirjoittaja Antti Makkonen