
Novak Djokovic oli valmis päättämään tennisuransa vuonna 2018 kärsittyään toisen kierroksen tappion Miami Mastersissa Benoit Pairea vastaan. Serbialaisen vaimo, Jelena Djokovic kertoo medialle viiden vuoden takaisesta tilanteesta.
Pitkään tennismaailman huipulla ollut Novak Djokovic kärsi useista takaiskuista vuonna 2018. Miehen polut erkanivat entisen valmentajan, Andre Agassin kanssa, jonka lisäksi serbialaista vaivasi lukemattomat loukkaantumiset.
Miami Mastersin toisen kierroksen tappioi Benoit Pairea vastaan meinasi päättää Djokovicin uran kokonaan. Maailman ykköspelaajan vaimo, Jelena Djokovic paljastaa Tennis365:n mukaan, että supertähti harkitsi vakavissaan uransa lopettamista kyseisen pelin jälkeen.
– Tuon ottelun jälkeen hän halusi lopettaa. Hän kokosi kaikki tiiminsä jäsenet yhteen ja kertoi heille: Tiedättekö mitä: minä lopetan, minä lopetan. Me itkimme ja sanoimme hänelle, ettei hän ei voinut tehdä sitä, että nyt ei ollut oikea aika.
– Hän ei halunnut pelata tennistä, eikä hän halunnut edes nähdä pallon kulkevan hänen edessään.
– Rakastan tennistä ja vien lapset kentälle joka päivä. Kolmantena päivänä Novak liittyi mukaan ja kysyi, saako hän pelata. Kiusasin häntä ja sanoin hänen luovuttaneen.
– Lopulta hän tarttui mailaan ja sanoi nauttivansa olostaan. Pian tämän jälkeen hän soitti valmentajalleen ja aloitti jälleen harjoittelemisen.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
