
Suomen Henna Blomroos sijoittui upeasti kolmanneksi frisbeegolfin Yhdysvaltojen avoimissa Burlingtonissa Pohjois-Carolinassa. Kilpailun voitti Viron Kristin Tattar ja toiseksi ylsi Yhdysvaltojen Ohn Scoggins.
Suomen Henna Blomroos pelasi upeasti kuluneena viikonloppuna frisbeegolfin Yhdysvaltojen avoimissa ja sijoittui lajin arvoturnauksessa upeasti kolmanneksi.
Blomroos johti turnausta vielä kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta menetti hieman asemiaan kolmannen kierroksen lopussa, missä suomalaisnaisen peli hajosi ja tämä hävisi peräti neljä heittoa yhdellä väylällä Viron Kristin Tattarille.
Turnauksen viimeisen kierroksen Blomroos heitti 69 heitolla, eli pelasi radalla par-tuloksen. Toiselta sijalta viimeiselle kierrokselle lähteneen Blomroosin kokonaistulos oli -11.
Kilpailun voitti naisten frisbeegolfia koko kauden dominoinut Tattar. Virolaisesta tuli voiton myötä ensimmäinen nainen, joka on onnistunut voittamaan kaudella kaikki neljä arvoturnausta. Tattarin voittotulos oli -18.
Toinen suomalaistähti Eveliina Salonen ylsi turnauksessa hienosti jaetulle neljännelle sijalle. Salonen jäi kolmanneksi sijoittuneesta Blomroosista vain yhden heiton. Salonen oli kilpailun päätöspäivänä vahvassa vireessä, ja pelasi turnauksen viimeisen kierroksen kovaan tulokseen -6.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
