
Suomen miestenniksen ykköspelaaja Emil Ruusuvuori on päättänyt jättää kaikki Kiinassa pelattavat turnaukset väliin. Ruusuvuori oli ilmoittautunut Shanghain Masters-1000 -kisaan, joka alkaisi viikon päästä, mutta suomalaista ei turnauksessa nähdä.
Suomen ykköspelaaja Emil Ruusuvuori on joutunut jättämään kaikki Kiinan turnaukset väliin. Ruusuvuori on kärsinyt erilaisista vammoista, joka piti suomalaisen myös US Openista ulkona. Ruusuvuori onnistui kuitenkin Davis Cupiin, josta Suomi selvitti hienosti tiensä kahdeksan parhaan joukkoon.
😔 I don’t know what to say, sick again…
I’ll be back!
— Emil Ruusuvuori (@EmilRuusuvuori) September 21, 2023
Kahdeksan parhaan maan kesken pelattava finaaliturnaus on luvassa Espanjan Malagassa marraskuussa.
Ruusuvuori on seuraavaksi todennäköisesti tulessa Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa pelattavassa perinteisessä ATP-250 -kisassa. Tämä turnaus käynnistyy kolmen viikon päästä 16. lokakuuta. Tukholman turnaukseen ykkössijoitettuna on tällä hetkellä Tanskan Holger Rune. Kahdeksan sijoitetun pelaajan joukkoon kuuluu myös Hollannin Tallon Griekspoor, jolle Ruusuvuori hävisi Davis Cupin lisäksi Hollanniin S-Hertogenboschin turnauksen välierässä kesäkuussa.
Ruusuvuori on tällä hetkellä ATP-listalla sijalla 57. Mikäli loppuvuoden turnaukset sujuvat hyvin, niin suomalaisella on mahdollisuus päästä sijoitettuna Australian avoimiin tammikuun lopulla.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
