
Suomen miestenniksen kakkospelaaja Otto Virtasen matka tuli päätökseen Ranskan Orleansissa pelattavassa turnauksessa. Virtanen kohtasi torstaina toisen kierroksen ottelussa belgialaisen tennistähden, joka on viime aikoina tippunut rajusti maailmanlistalla. Belgialainen oli kuitenkin liian kova testi tällä kertaa suomalaiselle.
Suomen Otto Virtanen koki tappion haastajakiertueen Orleansin turnauksessa Ranskassa. Virtanen taipui kolmieräisessä taistossa Belgian David Goffinille 7-5, 3-6, 4-6 -erin. Turnauksessa viidenneksi sijoitettu Goffin kohtaa turnauksen puolivälierässä kakkoseksi sijoitetun Ranskan Luca Van Asschen, jolla on takana kaksi kolmieräistä taistoa.
Ottelun avauserässä Virtanen ja Goffin pitivät syöttöjään vuorotahtiin aina 12. peliin asti, jolloin suomalainen onnistui ottamaan tarvittavan murron.
Toisessa erässä Virtanen menetti heti oman syöttönsä, mutta onnistui murtamaan takaisin Goffinin ensimmäisen syöttövuoron. Lopulta erän seitsemännessä pelissä belgialainen otti toisen murtonsa ja eteni tämän turvin erävoittoon.
Kolmannessa erässä suomalainen karkasi jälleen murrolla edelle, mutta ei onnistunut käyttämään tilaisuuttaan otteluvoitosta hyödyksi. Virtasen johdettua erää 2-0 -pelein Goffin mursi kahdesti putkeen suomalaisen syötön ja karkasi 4-2 -johtoon, mikä riitti erä-, ja otteluvoittoon.
Virtanen tienasi turnauksen toisesta kierroksesta yhteensä 11 ATP-pistettä ja reilut kaksi tuhatta euroa rahaa. Suomalaisen kausi jatkuu seuraavaksi Ranskan Mouilleron Le Captifin turnauksessa. Haastajatason turnauksessa on jaossa voittajalle sata ATP-pistettä ja yhteensä 118 tuhatta euroa palkintoraa.
Virtanen on tällä hetkellä sijoituksissa kisaan yhdeksäntenä. Tällä hetkellä turnauksen ykkössijoitettu pelaaja on Ranskan Hugo Gaston, joka on mukana myös Orleansin turnauksessa. Mikäli yksikin sijoitettu vetäytyy kisasta, niin Virtanen saa turnauksen sijoituksen.
Suomalainen noussee maanantaina julkaistavalla ATP-listalla sijalle 117.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
