
Max Verstappen varmisti kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruutensa lauantaina. Hollantilainen ajoi toiseksi lauantaina Qatarissa järjestetyssä sprinttikilpailussa, jonka myötä hänen mestaruutensa sai sinetin.
Lauantain sprinttikilpailuun lähdettiin selkeistä lähtökohdista. Koko kauden ajan täysin omassa luokassaan olleelle Max Verstappenille riitti kuuden parhaan joukkoon sijoittuminen maailmanmestaruuden varmistamiseen.
Oscar Piastri ajoi lauantain kilpailun voittoon ja Verstappen ylsi toiseksi ennen Lando Norrisia. Verstappenin tulos vei kuljettajien mestaruuden matemaattisesti tiimikaveri Sergio Perezin ulottumattomiin, joka joutui keskeyttämään oman kilpailunsa.
Verstappenin mestaruus ratkesi jälleen kerran hyvissä ajoin, sillä F1-kisakautta on vielä jäljellä kuusi osakilpailua. Lajin kannalta tämä ei tietenkään ole se kaikkein otollisin tilanne, sillä yksikään valmistaja ei ole pystynyt kunnolla haastamaan Red Bullia.
Myös katsojien kannalta on harmillistä, ettei radoilla nähdä enää samanlaista taistelua titteleistä kuin ennen. Tämä ei ole missään nimessä kuitenkaan Verstappenin syy ja miehellä on täysi oikeus nauttia kolmannesta mestaruustittelistään täysin rinnoin.
Suomalaisesta vinkkelistä katsottuna kausi on jättänyt paljon hampaan koloon. Valtteri Bottas ei ole yltänyt lähellekään parhaaseensa Alfa Romeon puikoissa.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
