
Ranskassa pelattiin viime viikolla haastajakiertueen turnaus tenniksessä. Mukana oli myös Suomen kakkospelaaja Otto Virtanen, joka sai todella huonon arvan kaavioon. Virtanen pelasi heti turnauksen ensimmäisellä kierroksella ykkössijoitettua pelaajaa vastaan ja kärsi tappion erävoiton jälkeen. Turnauksessa voiton vei nimiinsä jäätävään syysvireeseen noussut tshekkitähti.
Ranskassa pelatussa Mouilleron-le-Captifin kaupungin haastajakiertueen turnauksessa voiton vei Tshekin Tomas Machac. Turnausvoitto oli Machacille jo toinen putkeen haastajakiertueella, sillä tshekkiläinen voitti myös viikko sitten pelatun Orleansin turnauksen. Orleansin finaalissa Machac kaatoi Iso-Britannian Jack Draperin kolmessa erässä. Mouilleron-le-Captifin turnauksessa Machac menetti vain yhden erän, kun ensimmäisellä kierroksella Hollannin Gijs Brouwer onnistui viemään erän.
Turnauksen loppuottelussa Machac kaatoi jälleen Iso-Britannian pelaajan, kun hurjassa syysvireessä Machacin tavoin oleva nuori Arthur Fery kaatui kahdessa erässä 6-4, 6-3 -lukemin. Machac mursi ottelussa vastustajansa syötön kolmesti ja antoi itse vain yhden murtopallon Ferylle.
Machacin syksy on ollut erinomainen, sillä US Openissa tshekkiläinen jäi karsintaan häviämällä kolmannen kierroksen ottelun. Tämän jälkeen Machac on nähty kentillä yhteensä 17 ottelussa ja näistä yksi on päättynyt tappioon. Machac hävisi Ranskan Cassissa pelatun haastajaturnauksen loppuottelun Italian Mattia Belluccille suoraan kahdessa erässä. Machac voitti tämän jälkeen kaksi ottelua Davis Cupissa, joten nyt voittoputki on 12 ottelun mittainen.
Machac pelaa tällä viikolla Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa haastajatason turnauksen, jossa on palkintona voittajalle 125 ATP-pistettä. Mukana on myös Suomen Otto Virtanen. Molemmat ovat mukana myös Tukholman ATP-turnauksen karsinnoissa sijoitettuina pelaajina.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
