
Yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista nyrkkeilijöistä pidettävä Lennox Lewis kohtasi maineikkaan uransa aikana useita lajin suurnimiä. Englantilainen nimeää nyt vaikeimman vastustajan, jonka kanssa hän asteli kehään vuosien varrella.
Lennox Lewisin ansioluottelo on komeaa luettavaa. Englantilaisjätti jätti otti voitot muun muassa Ray Merceristä, Frank Brunosta, Andrew Golotasta, Mike Tysonista ja Vitali Klitschkosta.
Varsinkin Klitschko -ottelu nousi lajiväen parissa todelliseksi klassikoksi, mutta toivottua uusintaottelua ei koskaan nähty ukrainalaisen toiveista huolimatta, sillä Lewis eläköityi pian kamppailun jälkeen.
Lewis ei kuitenkaan nimennyt kysyttäessä Klitschkoa uransa vaikeimmaksi vastustajaksi, vaikka joutuikin tämän kanssa suuriin ongelmiin. Valinta osui Evander Holyfieldiin, jonka Lewis kohtasi uransa aikana kahteen otteeseen.
– Evander oli erittäin lahjakas, vaikka olin pettynyt siihen, että hän käytti päätään aseena noissa otteluissa. Sanottiin, että hän oli aikakautemme paras raskassarjalainen, mutta kukaan ei voinut sanoa sitä ennen kuin hän otteli minua vastaan, Lewis kertoi Boxing Socialin mukaan.
– Ensimmäisessä ottelussa hän oli liian itsevarma, lauloi kehäkävelynsä aikana, joten menin hänen kimppuunsa täydellä voimalla. Hän oli järkyttynyt saadessaan tuon tasapelin.
– Toisella kerralla hän tiesi, mitä odottaa, joten ottelu oli vaikeampi, mutta voitin silti ilman ongelmia.
– Holyfieldillä oli monipuolinen puolustus. Hän pystyi ristimään kätensä kuten George Foreman, mutta hän käytti myös perinteisiä keinoja, joita opetetaan amatööreissä. Evander oli todellinen haaste, ja minun piti nähdä paljon vaivaa päästäkseni läpi hänen suojauksestaan.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
