
Tenniksen maailmankiertueella pelataan tällä viikolla ATP-kiertueen kilpailua. Japanin pääkaupungissa Tokiossa käydään ATP-500 -tason turnaus. Euroopassa pelataan kaksi ATP-250 -tason kilpailua joista toinen on Antwerpenissä Belgiassa ja suomalaisten edustama kisa Ruotsin Tukholmassa. Tukholman kisassa on mukana Emil Ruusuvuori, jolla kävi kaavioarvonnassa hyvä tuuri.
Suomen Emil Ruusuvuori pelaa tällä viikolla ensimmäisen turnauksen pitkään aikaan. Ruusuvuori joutui jättämään elokuussa US Openin väliin ja on tämän jälkeen pelannut vain Davis Cupissa Hollantia, Yhdysvaltoja ja Kroatiaa vastaan. Ruusuvuori on maanantain ATP-listalla sijalla 61.
Ruusuvuorella kävi hyvä tuuri Tukholman arvonnassa, sillä suomalainen kohtaa ensimmäisellä kierroksella karsinnoista läpi tulleen Libanonin Benjamin Hassanin. Hassan syöttää erinomaisesti ja on pelannut paljon haastajakiertueen otteluita. Hassan kaatoi karsinnoissa Andrea Vavassorin ja Radu Albotin.
Hassan oli aiemmin viikolla mukana Slovakian Bratislavassa pelatussa haastajaturnauksessa, mutta hävisi toisen kierroksen ottelun turnauksessa finaaliin edennyttä Belgian Joris De Loorea vastaan.
Toisella kierroksella Ruusuvuoren ottelun voittaja kohtaa Hollannin kolmanneksi sijoitetun Tallon Griekspoorin. Ruusuvuori on tänä kesänä pelannut Griekspooria vastaan kahdesti ja hävinnyt molemmat kamppailut. Davis Cupin lisäksi tappio tuli S-Hertogenboschin nurmikisan välierässä suoraan 2-0 -erin.
Mikäli Ruusuvuori etenee puolivälieriin, niin siellä mahdollinen sijoitettu pelaaja on Yhdysvaltain Christopher Eubanks. Wimbledonissa puolivälierään edennyt yhdysvaltalainen kohtaa ensimmäisellä kierroksella karsinnoissa Otto Virtasen kaataneen Venäjän Pavel Kotovin. Tämän otteluparin voittaja kohtaa joko Lorenzo Sonegon tai Dusan Lajovicin.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
