
Lauri Markkasen edustama Utah Jazz kärsi toisen tappionsa putkeen NBA:ssa, kun Minnesota Timberwolves osoittautui paremmaksi korein 123-95. Suomalaistähti oli jälleen kerran joukkueensa paras pistemies, mutta jäi liian yksin hyökkäyspäässä.
Lauri Markkanen ei pystynyt auttamaan joukkuettaan voittoon viime yönä. Kotiareenallaan pelannut Minnesota Timberwolves raapi lopulta todella selvän voiton Utah Jazzin kustannuksella.
Peli lähti liikkeelle hyvin tasaisissa merkeissä ja puoliajalla ero vain viisi pistettä Timberwolvesin eduksi. Kahdella viimeisellä neljänneksellä Jazzin paketti sekosi kuitenkin pahemman kerran ja joukkueelle sattui lukuisia helppoja virheitä omalla alueellaan. Minnesota käytti saumansa hyväkseen ja latoi taululle tylyt lukemat. Peli päättyi lopulta 123-95 isäntien eduksi.
Markkanen hoiti tuttuun tapaan leiviskänsä mallikkaasti, mutta ei päässyt nauttimaan riittävästä tarjoilusta. Suomalaiselle merkattiin 22 pistettä, 8 levypalloa ja yksi syöttö. Jazzin toiseksi tehokkain pelaaja oli 14 pisteeseen jäänyt John Collins.
Minnesotan tehomiehinä häärivät 31 pistettä tehnyt Anthony Edwards ja 25 pinnaa heittänyt Karl-Anthony Towns. Jazz saa seuraavalla kierroksella vastaansa Chicago Bullsin, kun taas Minnesota kohtaa Boston Celticsin.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
