
Carlos Alcaraz oli vielä reilu vuosi sitten yksi tennismaailman suurimmista lupauksista. Tilanne on muuttunut lyhyessä ajassa radikaalisti ja espanjalaista verrataan jo kaikkien aikojen parhaimpiin pelaajiin. Entinen ammattipelaaja, Mats Wilander, kehuu Alcarazia maasta taivaisiin.
Carlos Alcaraz lukeutuu aina mukana ollessaan minkä tahansa turnauksen suurimpiin ennakkosuosikkeihin. Historian nuorimpana pelaajana ATP-rankingin kärkipaikalle noussut Alcaraz on osoittanut tälläkin kaudella, että hänellä riittää potentiaalia nousta historian suurimpien pelaajien joukkoon.
Näin uskoo myös entinen ruotsalaispelaaja, Mats Wilander, joka hehkuttaa espanjalaisen ominaisuuksia.
– Ihmiset odottavat innolla Alcarazin pelejä. En ole koskaan nähnyt toista tennispelaajaa, josta fanit olisivat niin innostuneita, olipa kyseessä sitten mies- tai naispelaaja.
– Minusta Alcaraz on mielenkiintoisin tennispelaaja, joka on koskaan astunut pelikentille. Ehkä myös sen takia, ettemme vielä tiedä, tuleeko hänestä suurten turnausten voittaja vai jääkö hänen saavutuksensa yhteen voitettuun US Openiin.
– Mielestäni kaikki on mahdollista Alcarazin kohdalla. Rooman turnaus ei sujunut odotusten mukaisesti, mutta hänen vastustajansa (Fabian Marozsan) pelasi huipputasolla. Olen varma, että hänen itseluottamuksensa on kuitenkin korkealla.
Lähde: TennisUpToDate.com
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Cincinnatin jättiyllättäjä pysähtyi! - Ensimmäinen välieräpari selvillä
- Supertähti vähättelee Wimbledon-pettymystään: "Kyseessä ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen kerta, kun häviän…
- Uskomaton trilleri! - Cincinnatin unelmafinaali päättyi ratkaisuerän katkaisupelissä
- Unelmafinaali lähellä? - Cincinnatissa kiivaat puolivälierät
- US Open lähestyy: Jenkkitähti hehkuttaa lajin valtiasta: "Hän on nälkäisempi kuin koskaan"
- Onko tässä jokerikortti puolivälieriin US Openissa? - "Esittänyt hurjaa nousukuntoa..."
- Pystyykö saksalaistähti ihmeeseen US Openissa? - "Maailman huippupelaajat ottavat hänet jälleen vakavasti"

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Koripallo
-
Koripallo
/ 2 viikkoa sittenJättiuutinen! – Yhdysvaltain korisjoukkue saamassa hurjan nipun Pariisiin
Ensi kesänä käytävät Pariisin olympialaiset ovat saamassa todella kovan kattauksen miesten koripalloturnaukseen. Miesten koripallossa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenSusijengi minimitavoitteeseensa koripallon MM-kisoissa – Lauri Markkanen heitti joukkueen olympiakarsintapaikkaan
Suomi varmisti virallisesti karsintapaikan Pariisin kesän 2024 olympialaisiin voittamalla Venezuelan koripallon MM-kisojen päätösottelussaan 90-75....
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 4 viikkoa sittenNo nyt nähtiin tuttua Lauri Markkasta! – Näin mies kommentoi voittoa: “Se lähtee siitä, että…”
Susijengi avasi viimein voittotilinsä koripallon MM-kisoissa kaatamalla Kap Verden turnauksen alemman jatkolohkon ottelussa vakuuttavin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 4 viikkoa sittenSusijengi avausvoittoon MM-kisoissa! – Joukkueen suuri tavoite askeleen lähempänä
Susijengi avasi voittotilinsä koripallon MM-kisoissa voittamalla Kap Verden turnauksen alemmassa jatkolohkossa. Suomen koripallomaajoukkue Susijengi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 4 viikkoa sittenKritiikkiä saanut Lauri Markkanen haluaa johtaa esimerkillä: “Olen treenannut johtamisen taitoja”
Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin taival MM-kisoissa on ollut kovasti alavireinen. Joukkue päätti eilen alkulohkonsa rumaan...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Formula 1
-
Formula 1
/ 4 tuntia sittenTästä tallista Mercedeksen on Hamiltonin mukaan otettava mallia: “Meidän on katsottava mitä he ovat tehneet”
Mercedeksen Lewis Hamilton tietää, että parhaillaan eletään ensi kaudenkin kannalta ratkaisevia hetkiä. Loppukauden päätökset...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 5 tuntia sittenJoko Williamsille riitti? – Valtteri Bottaksen Japanin kisan pilanneelle tulokaskuskille pohditaan korvaajaa
Williamsilla on toisen kuljettajan paikka vielä lyömättä ensi kaudeksi lukkoon, kun talli pohtii tulokaskuljettaja...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 1 päivä sittenMercedekseltä uskomaton ratkaisu Japanin GP:ssä – Russell raivostui tallin törttöilystä: “Täydellinen katastrofi!”
Mercedes oli taktisesti vaikeuksissa Japanin GP:ssä ilman tallipäällikköään Toto Wolffia. Molemmat Mercedes-autot onnistuivat napsimaan...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 1 päivä sittenValtteri Bottas antoi F1-tulokkaan kuulla kunniansa: “Selkeästi hänen vikansa”
Valtteri Bottaksen sunnuntai Japanin GP:ssä oli vaikea. Suomalainen otti osumaa toisilta kuljettajilta pariinkin otteeseen....
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 4 päivää sittenEntiseltä F1-tähdeltä tyly arvio Sergio Perezin asemasta Red Bullilla: “Ei tarvitse olla tiedemies tajutakseen…”
Entinen F1 -kuljettaja Ralf Schumacher uskoo, että Max Verstappenin ja Sergio Perezin väliset erimielisyydet...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Ralli
-
Ralli
/ 5 päivää sittenEsapekka Lapin paikka Hyundailla vaarassa? – Tallipäälliköltä tyhjentävä vastaus: “En sano sitä ääneen”
Rallin MM-sarjan tallit kartoittavat parhaillaan ensi kauden kokoonpanojaan ja pyörittelevät tulevan kauden kuljettajasopimuksia. Myös...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 6 päivää sittenSiirtohuhujen keskiössä oleva rallitähti vihjasi tulevaisuudestaan: “Ei ole mikään salaisuus”
Rallin MM-sarjan siirtohuhut vellovat villeinä ja niiden keskiössä on erityisesti Toyotan Sebastien Ogier. Kahdeksankertainen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 2 viikkoa sittenKreikan pettymys oli liikaa? – Kalle Rovanperän tiukka kilpakumppani valmis laittamaan pillit pussiin
Yksi rallin MM-sarjan kärkikuskeista, Thierry Neuville, kommentoi uransa jatkoa mietteliäänä. Hyundain Neuville on yksi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 2 viikkoa sittenRatkeaako MM-sarja jo seuraavassa rallissa? – Rovanperä otti ison askeleen kohti toista maailmanmestaruuttaan
Rallin MM-sarja saattaa ratketa jo seuraavassa osakilpailussa, sillä Kalle Rovanperällä on Kreikan voiton myötä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 2 viikkoa sittenKalle Rovanperältä mykistävä suoritus Kreikan MM-rallissa – Huikea pohja-aika läheltä piti -tilanteesta huolimatta
Kreikan MM-ralli on saatu perjantaina toden teolla käyntiin ja yhteensä rallista on ajettu nyt...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Tennis
-
Tennis
/ 6 tuntia sittenChengdun ATP-turnauksen finalistit selvillä! – Venäläistähdeltä hurja välierä
Kiinan Chengdussa pelattavassa ATP-turnauksessa on välierät saatu pelattua ja finalistit turnaukseen ovat selvillä. Turnauksen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 22 tuntia sittenOtto Virtasella kiireinen alkusyksy! – Pelit jatkuvat Ranskassa
Miesten tenniskiertueella on alkavalla viikolla luvassa neljä haastajakiertueen turnausta. Kahdessa turnauksessa voittajalle on jaossa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 22 tuntia sittenSuomen tennistähti jättää idän kierroksen väliin – Paluu Tukholmassa?
Suomen miestenniksen ykköspelaaja Emil Ruusuvuori on päättänyt jättää kaikki Kiinassa pelattavat turnaukset väliin. Ruusuvuori...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 3 päivää sittenDjokovicin ura oli lähellä päättyä ennen aikojaan: “Tuon ottelun jälkeen hän halusi lopettaa”
Novak Djokovic oli valmis päättämään tennisuransa vuonna 2018 kärsittyään toisen kierroksen tappion Miami Mastersissa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 5 päivää sittenLoukkaantumisista kärsinyt tennistähti kertoi paluupäivänsä – Tähyilee jo iso tavoitetta: “Edelleen suurin unelmani”
Iso-Britannian Emma Raducanu kertoo palaavansa tenniksen pariin, lukuisten loukkaantumisten jälkeen, ensi kaudella. Tietään kohti...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Lentopallo
-
Lentopallo
/ 3 viikkoa sittenSuomen lentopallomiehet päättivät EM-turnauksen viisieräiseen trilleriin
Suomi päätti lentopallon miesten EM-turnauksensa Bulgarian Varnassa katkeransuloiseen 3-2 tappioon Ukrainalle. Suomi päätti EM-kisansa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 1 kuukausi sittenRanska kaatoi Suomen tylyin erävoitoin lentopallon EM-kisoissa – Ottelu herätti kuitenkin toiveita joukkueen päätavoitetta ajatellen
Suomen naiset kokivat tylyn 3-0 tappion Ranskalle lentopallon EM-kisoissa. Ottelu herättää kuitenkin toiveita tärkeän...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenMiesten lentopallon Mestaruusliigan Tiikerit jatkaa tutussa komennossa: “Valmentajasopimus on lähtölaukaus tulevan kauden rakentamiseen”
Miesten lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Kokkolan Tiikerit ja seuran päävalmentajana viisi kautta toiminut Mikko Keskisipilä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenLentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley pestasi tutun nimen: “Vakuutuimme Janin pelillisistä ajatuksista ja erityisesti valmennuksesta kokonaisuutena”
Lentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley on pestannut päävalmentajakseen 33-vuotiaan Jani Niskakankaan. Sopimus on yksivuotinen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenVaLePan ylivoima Mestaruusliigassa jatkuu – Suomen mestaruutta juhlittiin Sastamalassa villisti
Miesten Mestaruusliigan mestaruus ratkesi tiistaina odotetusti Sastamalassa ja VaLePa pääsi juhlimaan jo kuudetta perättäistä...
Kirjoittaja Antti Makkonen