
Helsingin haastajaturnauksessa on edetty puolivälierävaiheeseen. Torstaina Helsingissä pelattiin toinen kierros loppuun ja mukana nähtiin Suomen miestenniksen ykköspelaaja. Emil Ruusuvuori selvitti suosikkina kovan haasteen ja eteni näyttävästi perjantaina pelattavaan puolivälierään.
Suomessa pelataan tällä viikolla tenniksen arvokkainta turnausta, mitä koko maassa vuosittain järjestetään eli Helsingin haastajaturnausta. Turnauksen voitosta on tarjolla lähes 20 tuhannen euron palkintorahat ja 125 ATP-pistettä.
Turnauksen kärkisijoitetuista pelaajista on kahdella ensimmäisellä kierroksella tippunut jatkosta jo useita, sillä puolivälierissä mukana on enää neljä sijoitettua pelaajaa.
Kakkossijoitettu Emil Ruusuvuori on parhaiten sijoitettu jäljellä olevista pelaajista, kun ykkössijoitettu Tshekin Tomas Machac joutui luovuttamaan avauskierroksen ottelunsa.
Ruusuvuori kaatoi torstaina toisen kierroksen ottelussaan Slovakian Alex Molcanin suoraan kahdessa erässä 6-2, 7-5 -lukemin.
Suomalainen ATP-rankingin 69 sijaa hallussaan pitävä tennistähti kohtaa perjantain puolivälierässä Intian ykköspelaaja Sumit Nagalin. 26-vuotias massakentillä paremmin viihtyvä pelaaja on kaatanut kahdessa ensimmäisessä ottelussa Itävallan Dennis Novakin ja Tshekin Jakub Mensikin ilman erätappioita.
Ruusuvuoren puolivälierän voittaja kohtaa lauantaina pelattavissa välierissä joko Moldovan Radu Albotin tai Italian Stefano Travaglian. Travaglia murskasi Kazakstanin Denis Yevseyevin suoraan kahdessa erässä. Yevseyev kaatoi Otto Virtasen ensimmäisellä kierroksella. Albot kaatoi omassa ottelussaan kolmessa erässä kolmanneksi sijoitetun Portugalin Nuno Borgesin.
Yläkaaviossa neljänneksi sijoitettu Ranskan Alexandre Muller kohtaa maanmiehensä Arthur Rinderknechin puolivälierässä, joka on sijoitettu turnauksessa seitsemänneksi. Muller kaatoi ensimmäisellä kierroksella Suomen Eero Vasan.
Ranskan Corentin Moutet kohtaa puolivälierässä viidenneksi sijoitetun Espanjan Jaume Munarin. Munar kaatoi omassa ensimmäisen kierroksen ottelussaan Suomen Patrick Kaukovallan.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
