
Las Vegasin GP:n ensimmäiset harjoitukset keskeytettiin ennenaikaisesti irronneen viemärinkannen takia.
F1-sarjan hohdokas paluu Las Vegasiin tyssäsi oikeastaan ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa, kun viikonlopun ensimmäiset vapaat harjoitukset jouduttiin keskeyttämään vain reilun kymmenen minuutin jälkeen.
Las Vegasin ensimmäinen F1-osakilpailu yli 40 vuoteen ei alkanut kovinkaan juhlavasti. Viikonlopun ensimmäiset vapaat harjoitukset keskeytettiin nimittäin torstai-iltana paikallista aikaa nolon mokan takia.
Ferrarin Carlos Sainzin auto jäi radan varteen vain noin kymmenen minuutin ajon jälkeen. Punaisten lippujen jälkeen kisajärjestäjät ilmoittivat, ettei harjoitussessiota enää jatkettaisi.
Syy yllättävälle päätökselle selvisi pian: Yhden radalla olleen sadekaivon kansi oli irronnut. Sainz oli ajanut siis kannettoman viemärin kuoppaan. Irrallaan oleva kansi sekä avoin viemärikuoppa voisivat mahdollisesti olla todella vaarallisia radalla, jos kuljettaja sellaiseen täydessä vauhdissa ajaisi.
Myös Alpine ilmoitti myöhemmin, että Esteban Oconin auto oli hajonnut irrallaan olleen viemärinkannen takia.
Kansainvälinen autoliitto FIA tutki tapahtuneen ja kertoi viemärinkantta ympäröineen asvaltin revenneen irti F1-auton hurjan imuvoiman takia. FIA tarkastaa kaikki radan kannet ja varmistaa niiden turvallisuuden ennen kuin päivän toisten harjoitusten kohtalosta päätetään. Päivän toiset harjoitukset on määrä ajaa kello 10 Suomen aikaa, mutta niiden toteutumisesta ei vielä tiedetä varmaksi.
Mikäli upotus ei näy, näet sen täältä.
F1 has cancelled the first practice session of the first ever Las Vegas Grand Prix due to a loose drain cover 😳 pic.twitter.com/hLcP1VHfED
— ESPN F1 (@ESPNF1) November 17, 2023

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
