
Naisten lentopallon EM-kisat käynnistyvät keskiviikkona 18.8. Mukana on myös Suomen naisten lentopallomaajoukkue, joka pelaa EM-kisoissa toista kertaa peräkkäin. Vuoden 2019 EM-kisoissa Suomi voitti alkulohko-otteluistaan vain yhden jääden näin pudotuspelien ulkopuolelle.
Tällä kertaa joukkue lähtee hakemaan parempaa menestystä. Helpolla se ei tälläkään kertaa varmasti tule, sillä Suomen lohkokaverit lähtevät kaikki nälkäisinä metsästämään menestystä. Suomi pelaa kisoissa D-lohkossa lohkoisännän Romanian, Ruotsin, Hollannin, Turkin ja Ukrainan kanssa. Suomen kisat käynnistyvät torstaina 19.8. ottelulla Ruotsia vastaan. Suomen alkulohkon ottelut ovat katsottavissa suorana Yleltä.
Kovan lohko D:n selkeä ennakkosuosikki lienee Turkki, joka pienoisen olympiapettymyksen jälkeen lähtee havittelemaan mestaruutta. Hollanti on Turkin kovin vastaaja lohkossa ja loput neljä joukkuetta taitavat taistella jäljelle jäävistä kahdesta jatkopaikasta.
Koko kisojen ennakkosuosikkina pidetään Euroopan mestaruutta puolustavaa Serbiaa. Sen kovimpana haastajan ja mahdollisena yllättäjänä pidetään Italiaa. Turkki, Hollanti ja Venäjä ovat ennakkosuosikkien varteenotettavia haastajia, joita kannattaa kisoissa seurata.
Arvokisoissa tupataan yllättäjiä usein näkemään ja näiden kisojen mahdolliseksi mustaksi hevoseksi on povattu joko Saksaa tai Puolaa. Myös Bulgarialla on mahdollisuus yllättää suurempansa. Näitä joukkueita kannattaakin kisoissa pitää silmällä.
Suomen haastetta kisoissa lisää se, ettei joukkue pääse valitettavasti lähtemään kisoihin aivan parhaalla mahdollisella kokoonpanolla – vahvuudesta ovat poissa kansainvälisillä kentillä suoriutuneet keskitorjuja Roosa Laakkonen sekä libero Roosa Koskelo.
Tapio Kangasniemen valmentamassa joukkueessa on mukana kahdeksan viime EM-kisoista tuttua pelaajaa sekä kuusi EM ensikertalaista. Suomi lähteekin kisoihin mielenkiintoisella kokoonpanolla, jolla on hyvät mahdollisuudet menestyä – se vaatii kuitenkin saumatonta joukkuepeliä sekä yksilöiden onnistumisia.
Kisojen alkulohkojen ottelut pelataan Romaniassa, Serbiassa, Bulgariassa ja Kroatiassa. Neljännesvälierät sekä puolivälierät pelataan Bulgariassa sekä Serbiassa. Välierät ja mitalipelit pelataan Serbiassa ja turnaus huipentuu maan pääkaupungissa Belgradissa lauantaina 4.9. pelattavaan finaaliin.
Suomen joukkue naisten EM-kisoihin:
Passarit: Kaisa Alanko, Katja Kylmäaho
Hakkurit: Piia Korhonen, Yasmine Madsen, Iina Andrikopoulou
Yleispelaajat: Suvi Kokkonen, Salla Karhu, Emmi Riikilä, Ronja Heikkiniemi
Keskitorjujat: Michaela Madsen, Daniela Öhman, Anna Czakan
Liberot: Netta Laaksonen, Laura Penttilä
Päävalmentaja: Tapio Kangasniemi
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
