
Suomi eteni vakuuttavasti 2-0-johtoon Intiasta Davis Cupin avauspäivänä. Sekä Suomen ykköspelaaja Emil Ruusuvuori että kakkospelaaja Otto Virtanen voittivat kaksinpelinsä. Espoon Metro Areenalla pelatussa kamppailussa Suomen tukena oli noin 1500 katsojaa.
Päivän ensimmäisessä kamppailussa Suomen kakkospelaaja Otto Virtanen otti komean päänahan Intian ykköspelaaja Prajnesh Gunneswaraniasta. ATP-rankingissa sijalla 165 oleva intialainen kaatui suoraan kahdessa erässä 6-3, 7-6 (1). Virtanen on ATP-rankigissa sijalla 419.
Virtanen sai tärkeän syötönmurron ensimmäisen erän kuudennessa pelissä, mikä riitti erävoittoon. Toinen erä oli kokonaisuudessaan tiukempi, mutta tie breakissa Virtanen ei jättänyt epäilystä siitä, kumpi tänään oli vahvempi, vaan vei sen kotiin näytöstyyliin pistein 7-1.
– Pelasin todella hyvän ottelun, erityisesti ensimmäinen erä. Peruslyöntini toimivat ja sain yleisöstä paljon energiaa. Tämä oli loistava aloitus, en voisi olla tyytyväisempi, Virtanen hehkutti Suomen Tennisliiton mukaan.
Ruusuvuori otti Suomelle toisen pisteen
Avauspäivän toisessa kaksinpelissä Suomen ykköspelaaja Emil Ruusuvuori oli Intian kakkospelaajaa Ramkumar Ramanathaniaa (ATP-ranking 187). Ottelu kirjattiin suomalaiselle 6-4, 7-5.
Ottelu alkoi dramaattisesti, kun Intian Ramanathan mursi suomalaisen syötön heti ensimmäisessä pelissä. Ruusuvuori mursi kuitenkin heti takaisin ja tasoitti ottelun. Erässä nähtiin vielä kolme syötönmurtoa, kun Ruusuvuori ja Ramanathan kertaalleen mursivat toisensa. Ratkaiseva murto nähtiin 5-4-tilanteessa, kun suomalainen ei antanut Ramanathanille pistettäkään, vaan vei erän kolmannella murrolla 6-4.
Toinen erä eteni tasaisesti ilman syötönmurtoja. Ensimmäinen syötönmurto nähtiin vasta 12. pelissä, kun Ruusuvuori mursi intialaisvastustajansa syötön ja voitti erän 7-5.
– Alkuni otteluun ei ollut hyvä. Menin liiaksi vastustajan pelin mukaan. Sitten löysin pelini mahtavan kotiyleisön kannustuksen kautta, Ruusuvuori summasi peliä.
Lauantaina pelit jatkuvat nelinpelillä, jossa Henri Kontinen ja Harri Heliövaara kohtaavat parin Rohan Bopanna/Divij Sharan. Aivan kuten Suomella, myös Intialla on laittaa nelinpeliin siihen erikoistunut pari.
Nelinpelin jälkeen pelataan kaksinpelit, joissa ensin ykköspelaajat kohtaavat. Tämän jälkeen pelataan kakkospelaajien taisto.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
