
Formula 1 -talli Ferrari on useiden muiden tallien tavoin tarjoamassa helpompaa kisaviikonloppua kisakuskeilleen osassa GP:istä. Nyt on noussut kuitenkin kohu tallin päätöksestä käyttää venäläiskuskia.
Tällä Formula 1 -kaudella käyttöön otettu uusi sääntö edellyttää, että tallit sallivat nuorten kuljettajien osallistua vähintään kahteen vapaaseen harjoitukseen vuodessa. Williams, Red Bull ja Mercedes ovat jo käyttäneet yhden tällaisen tilaisuuden alkukauden aikana.
Kaikkien F1-tallien on kuitenkin noudatettava kyseistä sääntöä ja siihen on aikaa enää yhdeksän GP:tä. Ferrari ei ole vahvistanut vielä, missä osakilpailuissa juniorikuski korvaa Charles Leclercin tai Carlos Sainzin, mutta kuskin nimi on jo tiedossa.
Kyseessä on Ferrarin kuskiohjelmaan kuuluva venäläinen Robert Švartsman. Tallin kilpailujohtaja Laurent Mekies kertoi päätöksen taustoista haastattelussa ja siitä, että Švartsman tulee kilpailemaan synnyinmaansa Israelin lisenssillä. Venäläisenä kilpaileminen on käytännössä äärimmäisen vaikeaa Ukrainan-sodan vuoksi.
– Meille se on Švartsman, joka tekee kaksi vapaata harjoitusta. Emme ole tarkalleen päättäneet, mitkä GP:t ne tulevat olemaan.
– Et valitsisi kilpailuja kuten Singapore tai kilpailuja, joissa kilpakuljettajat tarvitsevat enemmän ajamista. En usko, että meillä on ongelma tehdä se jonakin viikonloppuna, jolloin meillä on Pirelli-testaus, Mekies kertoi.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
